Paikallisen sopimisen työryhmä jatkaa työtään, kertoo työministeri Tuula Haatainen: "Toivon, että vielä löydetään ratkaisun eväitä"

3:29
Katso Tuula Haataisen tuoreet kommentit tältä videolta.

Paikallisen sopimisen kolmikantainen työryhmä ei päässyt sopuun siitä, miten paikallista sopimista lisätään. Työministeri Tuula Haataisen (sd.) mukaan ryhmä jatkaa työtään.

Hallitus on halunnut työmarkkinaosapuolilta ehdotuksen siihen, miten paikallista sopimista voitaisiin lisätä.

Työryhmän piti saada aikaan yhteinen esitys tähän päivään mennessä, mutta yhteisymmärrys on yhä kaukana.

Ministeri Haataisen mukaan ryhmän työ ei lopu vielä, sillä se on asettu koko hallituskaudeksi.

– Sehän tekee töitä koko hallituskauden ajan. Toivon, että tässä vielä löydetään sieltä ratkaisun eväitä ja päästään asiassa eteenpäin, Haatainen sanoi.

Ei vielä hallituksen pöydälle

Haataisen mukaan kolmikantainen työryhmä on edelleen asian päällä. Hallitus ei toisin sanoen ainakaan vielä ota asiaa omiin käsiinsä.

Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina.

Ministerit keskustelevat tilanteesta puolestaan ensi viikolla.

Työnantaja- ja työntekijäosapuolen kiista koskee tällä hetkellä pääasiassa sitä, millä pelisäännöillä paikallista sopimista voitaisiin ulottaa myös järjestäytymättömiin yrityksiin.

Hallitus on odottanut kolmikantaiselta ryhmältä linjauksia viimeistään huhtikuun puoliväliriiheen.

Hallitus on sitoutunut edistämään paikallista sopimista, joten mikäli ryhmä ei pääse yksimielisyyteen, päätökset paikallisen sopimisen edistämisestä jäänevät ministerien vastuulle.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja