Päihderiippuvaisia lähes 30 vuotta hoitaneen Minnesota-Hoito Oy:n konkurssi on peruttu – pelastajaksi paljastui Hiace-mies: "Hoito mahdollisti itselleni aivan uuden elämän"

Päihderiippuvaisia lähes 30 vuotta hoitanut Minnesota-Hoito Oy:n konkurssi on peruttu.

Minnesota-Hoito Oy:tä haettiin aiemmin konkurssiin maksamattomien verojen vuoksi, mutta konkurssihakemus on peruttu verottajan toimesta heinäkuun alussa, Minnesota-Hoito kertoo tiedotteessaan.

Yrityksen uusi omistaja on Kimmo Riihimäki. Riihimäki on itse saanut aikanaan apua Minnesota-hoidosta.

– Sain itselleni valtavan avun Minnesota-hoidossa Lapualla vuonna 2002. Se mahdollisti itselleni aivan uuden elämän. Minulla on nyt mahdollisuus puolestani turvata toiminnan jatkuvuus, kertoo Riihimäki yrityksen tiedotteessa.

Yksilöllistä hoitoa

Hoitokoti on osakeyhtiö. Riihimäen mukaan sen toiminta on perinteistä osakeyhtiötä erilaisempaa.

– Toimintamme keskiössä on itse potilas ja hänen sekä läheisten erilaisen elämän rakentaminen. Tässä eroamme perinteisistä osakeyhtiöistä, joiden tavoite on omistajan voiton maksimointi. Meidän arvomme mitataan pysyvästi raitistuneiden potilaiden määrässä ja heidän sekä heidän läheistensä elämän laadussa. Teemme tätä työtä nöyrällä, mutta määrätietoisella asenteella, hän kertoo.

Riihimäki tuli tunnetuksi vuonna 2016 "Hiace-Kimmona" ollessaan Suomen kolmanneksi suurituloisin henkilö verottajan tilastoissa. Etuliitteen hän sai nimeensä, kun hän aikoinaan aloitti uransa kiertämällä veljeltään lainatulla Toyota Hiace -pakettiautolla ympäri Suomea korjaamassa kattoja.

Lue myös:

    Uusimmat