Riikka Tuomi näki 20 vuoden ajan millaista on olla nainen päihteidenkäyttäjien maailmassa. Nyt hän peräänkuuluttaa parempia tukimuotoja ja naisten tarpeiden parempaa huomioimista päihdekuntoutuksessa.
Kun Riikka Tuomi kulki Ikea-kassien kanssa ympäri kaupunkia kodittomana, mietti hän päättävänsä oman elämänsä. Lapsuudessa Tuomi eli alkoholistiperheessä, ja hän itse alkoi hyvin nuorena itsekin käyttämään alkoholia ja muita päihteitä.
Päihteidenkäyttäjän elämää oli kestänyt yli 20 vuotta. Nyt hän oli jäänyt yksin, eikä kukaan avannut ovea. Hänen mielenterveytensä oli järkkynyt siihen pisteeseen asti, että vaihtoehtoja oli vaikea nähdä.
– Joudun psykoosiin ja ajattelin, että tapan itseni, menen junan alle.
– Mutta jotenkin tuli semmoinen pieni toivon kipinä, että haluan elää ja jos tässä olisikin jokin mahdollisuus päästä eroon päihteistä.
Hän ei hypännytkään junan alle vaan matkusti junalla isänsä luokse. Tuomi hakeutui vertaistukeen, jonka avulla onnistui raitistumaan.
– Ei se ollut helppoa. Piti olla pitkää pinnaa ja oikeasti haluta sitä, jos kolme kuukautta näet pelkkiä painajaisia joka yö ja heräät omaa itkuun ja huutoon.
– Mutta se oli paikka, missä tunsin kerrankin, että minut hyväksytään sellaisena kuin olen ja ne ihmiset oikeasti tietävät, mitä olen kokenut.
