Mainos

Pahoinvointi kouluissa pahenee: Burn out on "tyttöjen syrjäytyminen"? ”Jää päälle, että täytyy suorittaa erinomaisesti”

Pahoinvointi on lisääntynyt kouluissa 2000-luvulla. Sekä tytöt että pojat uupuvat, mutta kärjistettynä uupumus ajaa monet pojat syrjäytymisen polulle vastustamaan yhteiskuntaa ja sen vaatimuksia, kun taas monet tytöt omaksuvat yhä lisääntyneet vaatimukset ja palavat loppuun niitä täyttäessään.

Opiskeluaikaa halutaan lyhentää ja työuria pidentää, mutta tavoitteen täyttyminen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, kun yhä useammat nuoret uupuvat ja putoavat kelkasta kokonaan. Suomessa jo opiskeluaikaan liittyy lisääntyvää pahoinvointia, sanoo professori Katariina Salmela-Aro.  

Salmela-Aro kertoo, että pojat ja tytöt uupuvat, mutta yleensä uupumus näkyy eri tavalla. Poikien uupumus näkyy stressin lisäksi erityisesti negatiivisena suhtautumisena koulunkäyntiin ja opiskeluun.

– Useat pojat, jotka ovat tällaisessa tilanteessa, eivät näe hyötyä tai merkitystä koulussa ja heidän on vaikeaa yhdistää, mitä hyötyä koulusta on myöhemmän elämän kannalta. Kiinnostus on muualla. Kaveripiirissäkin on rooleja, joissa koulu ei ole se juttu, Salmela-Aro selittää.

Jos kehitys jatkuu uupunut voi alkaa kohdistaa negatiivisia tunteitaan muihinkin instituutioihin kuin kouluun ja laajemmin yhteiskuntaan, Salmela-Aro kertoo. Silloin puhutaan jo uupumisesta lähtevästä syrjäytymiskehityksestä.

Samalla, kun uupumus syrjäyttää yhä useampia poikia, tytöillä pitkään jatkanut uupumus johtaa yhä useammin keskinäiseen kilpailuun, ylisuorittamiseen, burn outiin ja masennukseen.

– Uupuneet tytöt kokevat riittämättömyyttä ja uupumus ennustaa masennusta. Kaveripiiri voi vielä tukea sitä märehtimistä ja kilpailua.

"En saanut lopulta enää tehtäviä tehtyä"

Jyväskyläläinen Eveliina on kokenut burn outin ammattikorkeakouluaikana. Hän oli ollut aina hyvä koulussa eikä opiskelu tuntunut kuluttavalta. Kaksoistutkinnon suorittaminen tuntui aikanaan helpolta.

Ammattikorkeakoulun toisena vuonna raja tuli vastaan: hän oli suorittanut ensimmäisen puolentoista vuoden aikana opintoja kovaa vauhtia, ”ihan käsittämättömiä määriä”, mutta pikkuhiljaa, töiden ja yhä laajenevien opintokokonaisuuksien paineessa, aikataulujen korttitalo alkoi sortua.

– Aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Kun aiemmin oli saanut koulun hoidettua pienemmällä tuntimäärällä, ammattikorkeakoulu vaatikin sen työviikon verran. 40 tuntia viikossa menisi helposti koulunkäyntiin ja jos alkaa tehdä päälle töitä, niin kyllä se jaksaminen käy aika vähiin.

Eveliina asuu samassa asunnossa avomiehensä kanssa eikä saa asumistukea, ainoastaan hieman opintotukea ja opintolainaa. Ne eivät kuitenkaan riitä elämiseen ja töitä on ollut pakko tehdä opintojen ohella.

Opintojakin täytyy kuitenkin suorittaa tietty määrä, tai tuet lähtevät kokonaan.

– Yhteistörmäys työelämän ja sen ”pakko saada opintoja eteenpäin” -ajatuksen kanssa oli sellainen, etten saanut lopulta enää tehtäviä tehtyä tai palautettua ajoissa ja väsytti vaan ihan mielettömän paljon.

Nykyään opinnoissa paljon uusia haasteita

Opiskelijoiden uupumisesta alettiin puhua ensimmäistä kertaa 2000-luvulla, kun uupumusta työelämässä oli tutkittu jo jonkun aikaa. Aluksi opiskelijoiden uupumuksesta kertoviin tutkimustuloksiin liittyi vastustusta: eiväthän opiskelijat voi uupua, opiskeluaika on elämän parasta aikaa.

Usein kuulee, kuinka vanhemmat sukupolvet paheksuvat uupuvia milleniaaleja sillä perusteella, että heidän elämänsä on aikanaan ollut hankalampaa.

6:56

Salmela-Aron mukaan nykyään opiskeluun liittyy kuitenkin paljon haasteita.

– Vaatimukset ovat lisääntyneet. Koulu ja sen vaatimukset muuttuvat eivätkä opiskelijat saa siitä tietoa, digitaalisuuden kanssa on omat haasteensa ja oppilaiden tasoerot ovat aiempaa suuremmat esimerkiksi maahanmuuton myötä. Stressi on lisääntynyt, Salmela-Aro luettelee.

– Yhteiskunnassa korostuu myös oman suorituksen vertailu muihin ja kilpailu. Kun on tarpeeksi kovat vaatimukset itselleen, se voi johtaa siihen, ettei saada enää mitään aikaiseksi. Uupumus johtaa koulutuksellisten pyrkimysten laskuun ja ei-toivottuihin välivuosiin.

"Peruskoulussa painotettiin numeroita – se jää päälle"

Eveliina tunnistaa suorituskeskeisyyden ja suoritusten vertailun. Vaikka käytettävissä olevaa aikaa oli yhä vähemmän, mutta ne vaatimukset, jotka Eveliinalla oli itselleen, eivät olleet laskeneet lainkaan.

– Peruskouluaikana painotettiin tosi paljon numeroihin, koska jos oli hyvä todistus, pääsi paremmin kouluihin. Niitä numeroita piti hakemalla hakea. Tuntuu, että se paine on siitä: mitä paremmat numerot todistuksessa, sen parempi lopputulos, Eveliina kuvailee.

– Se jää päälle, että täytyy suorittaa erinomaisesti. Samaa kuulee muualtakin, että ihmiset suorittaa liikaa.

"Yhdessä tekemisen kulttuuria ei ole"

Mitä uupumukselle voisi tehdä? Salmela-Aro ja Eveliina mainitsevat samankaltaisia keinoja. Yhteisöllisyyttä, yhdessä oppimista ja toisesta huolta pitämistä, ja puuttumista opettajilta ja opinto-ohjaajilta.

– Tällä hetkellä opettajatkin voivat olla uupuneita eikä yhdessä tekemisen kulttuuria ole, sanoo Salmela-Aro.

– Opettajien koulutusta tulisi uudistaa. Opettajat tarvitsevat esimerkiksi tietoa nuorten sosio-emotionaalisesta kehityksestä ja tietoa uupumuksen tunnistamisesta  ja keinoista puuttua asiaan.

Tällä hetkellä ainoa taho, joka Eveliinan kokemuksen mukaan seuraa opintojen edistymistä ja puuttuu siihen, että opintoja ei tule, on Kela. Opintotukea ei saa, jos opintoja ei tule.

Eveliina toivoo, että opettajat ja opinto-ohjaajat puuttuisivat uupumisen merkkeihin heti, kun he huomaisivat, ettei joku jaksa tehdä opintoja samaan tahtiin kuin muut.

– Aikaisempaa puuttumista tarvitsisi. Että joku opettaja olisi sanonut minullekin, että ei tule riittävästi opintoja rekisteriin, ja kysynyt onko kaikki ok, jaksatko, pystytkö ja suoriudutko? Ammattikorkeakouluopintojen suorittamisesta voi tosi helposti pudota, mutta sitä ei kukaan valvo tai huomaa.

– Tällä hetkellä pitää itse pitää meteliä, että ei suoriudu ja pyytää opolta apua.

"Välillä on ihan ok ajatella, että kunhan pääsee läpi"

Eveliina palailee tällä hetkellä opintojensa pariin.

Hän käy viikoittain opinnot valmiiksi -ryhmässä, jossa käy muitakin nuoria, jotka eivät ole saaneet opintojaan edistymään. Siellä asetetaan tavoitteita ja seurataan, ovatko tavoitteet täyttyneet.

– Siitä saa tsemppiä siihen, että on mahdollista saada opintoja suoritettua, kun opettelee pilkkomaan tehtävät pienempiin osiin ja aikatauluttamaan ne osaksi arkea. Viikoksi kerrallaa asetetut pienemmät tehtäväkokonaisuudet ei tunnu yhtä pahalta, kuin yksi iso tehtävä.

Eveliina on myös huomannut, ettei yksittäisillä numeroilla ole todellisuudessa niin kauheasti merkitystä.

– On tullut sellainen rentous, että ei tämä ole niin vakavaa. Välillä on ihan ok, että palauttaa tehtävän sillä ajatuksella, että kunhan pääsee läpi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja