Pahoinpitelivät siilin hengiltä laudanpätkällä – poliisi etsii pikkupoikia valvontakameran avulla

Poliisi etsii Seinäjoella siilin laudanpätkällä kuoliaaksi rääkänneitä lapsia. Tekijät tallentuivat valvontakameralle, joten heidän henkilöllisyytensä selvinnee pian.

Teko tapahtui perjantai-iltana Seinäjoen Hyrykallion seurakuntakodin pihalla. Neljä nuorta poikaa oli hakannut siiliä lankunpätkällä, kun paikalle osunut aikuinen keskeytti teon. Lapset pakenivat paikalta, mutta siili oli menehtyi keskeytyksestä huolimatta.

– Kaikki tekijät ovat noin 10-vuotiaita, kertoo tutkinnanjohtaja Alpo Välikangas Pohjanmaan poliisista.

Tekijät tallentuivat seurakuntakodin valvontakameralle, jonka kuvasta lapset ovat Välinkankaan mukaan tunnistettavissa. Itse teko ei valvontakamerakuvassa näy.

Tekijöiden iästä johtuen poliisin rooli jää osallisten henkilöllisyyden selvittämiseen. Asian jatkohoito jää sosiaaliviranomaisille.

– Kun henkilöllisyys selviää, sosiaaliviranomainen ottaa yhteyden lasten vanhempiin, jos katsoo tarpeelliseksi. Siellä selvitetään sitten teon vaikuttimet, Välikangas kertoo.

Taustalla yleensä ajattelemattomuus

Välikankaan mukaan vastaavia eläinrääkkäystapauksia tulee poliisin tietoon suhteellisen harvoin. Tekojen kohteina ovat siilien lisäksi muun muassa kissat ja linnunpojat.

– Kesäisin ja syksyisin tulee ajoittain selvitettäväksi esimerkiksi siilien kiusaamista. Tarkoituksena ei välttämättä ole ollut pahan aiheuttaminen, mutta ajattelemattomuuden vuoksi eläimelle on aiheutunut haittaa. Siilejä on esimerkiksi maalattu spray-maalilla, Välinkangas kertoo.

Tekijät ovat yleensä lapsia tai murrosiän kynnyksellä. Aikuisilla tekijöillä rääkkäyksen tarkoitus on harvemmin itse eläimen vahingoittaminen, vaan tarkoituksena on tuottaa vahinkoa toisille henkilölle.

– Tapauksiin liittyy usein kosto tai riidat parisuhteessa, Välikangas kuvailee.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilkka.

Lue myös:

    Uusimmat