Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa pakkoavioliittojutussa, jonka uhri oli epäiltyjen rikosten alkaessa 13-vuotias.
Syyttäjä vaatii irakilaismiehelle vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä ihmiskaupasta ja raiskauksesta. Mies on kiistänyt syytteet.
Syytteen tekoaika alkaa vuodesta 2008. Syyttäjän mukaan mies meni tällöin ulkomailla naimisiin 13-vuotiaan tytön kanssa ja otti tämän määräysvaltaansa. Syytetty asui tytön kanssa ulkomailla yli kolme vuotta, minkä jälkeen hän toi tämän Suomeen.
Syyttäjän mukaan mies teki alusta asti tytölle seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa sekä painosti tämän hankkimaan kanssaan lapsia. Miehen mukaan se oli tytön velvollisuus, syytteessä sanotaan.
Tyttö synnytti miehelle kolme lasta ollessaan vielä alaikäinen. Vanhin lapsista syntyi ulkomailla, ja mies on syyttäjän mukaan Suomessa painostanut tyttöä väittämään, ettei lapsi ole tämän oma.
– Tämä on tehty sen salaamiseksi, että asianomistaja on saanut lapsen erittäin nuorella iällä, syytteessä sanotaan.
Vei lapset äidiltä vuosiksi Irakiin
Syyttäjä katsoo, että tyttö on ollut riippuvainen syytetystä muun muassa siksi, että hän sai vanhimman lapsen huoltajuuden vasta noin viisi vuotta Suomeen tulon jälkeen.
– Hän on ollut turvattomassa tilassa kieltä osaamattomana, rahattomana ja alaikäisenä, useamman lapsen äitinä hänelle täysin vieraissa maissa, syytteessä sanotaan.
Syytteestä ei käy ilmi, herättikö tytön tilanne missään vaiheessa huolta esimerkiksi terveydenhuollossa, neuvolassa tai muissa viranomaisissa tai yritettiinkö häntä auttaa.
Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta myös lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta, sillä tämä vie parin lapset yhteensä yli kuudeksi vuodeksi ulkomaille.
– Lapset ovat olleet ikänsä puolesta täysin kykenemättömiä antamaan suostumustaan maasta pois viemiseen, syytteessä sanotaan.
Mies saatiin lopulta viime vuonna kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen ansiosta, ja lapset saatiin palautetuksi äidilleen.
Määrä lisääntyi edellisvuodesta
Avioliittoon pakottamisen kriminalisointia selkeytettiin tämän vuoden alussa. Ihmiskauppaa koskevaan rikosnimikkeeseen lisättiin yhdeksi teon tarkoitukseksi pakkoavioliittoon saattaminen.
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään vuonna 2024 otetuista asiakkaista kolmannes oli pakkoavioliiton uhreja.
