Vantaan raa’an pahoinpitelyn uhri edelleen sairaalassa – nuorukaiset potkivat kuusikymppistä miestä päähän kymmeniä kertoja, epäillään murhan yrityksestä

Raaistuuko nuorisoväkivalta? 10:19
Huomenta Suomessa pohdittiin, raaistuuko nuorisoväkivalta.

Vantaan järkyttävän ja pitkäkestoisen ryöstön tutkinta jatkuu.

Tapauksessa vuosina 2002 ja 2001 syntyneet nuoret miehet pahoinpitelivät vuonna 1962 syntyneen miehen. Teko tapahtui Vantaan Mikkolassa Lyyranpolulla huhtikuun lopulla.

Tapausta tutkitaan törkeänä ryöstönä ja murhan yrityksenä. Nuorempi epäillyistä on vasta 16-vuotias poika.

Epäillyt pahoinpitelivät uhria "sitkeästi"

Osapuolet olivat tavanneet ensimmäistä kertaa aiemmin saman yönä ja viettäneet aikaa ravintolassa pelaamalla biljardia. Miesten motiivina väkivallalle oli viedä uhrilta tämän rahat pankkiautomaatilla. Väkivalta kuitenkin yltyi huomattavan voimakkaaksi.

Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä väkivallan pitkäkestoisuuden ja tekijöiden ”sitkeyden” vuoksi. Tapauksen tutkinnanjohtaja Mikko Minkkisen mukaan nimikkeen osalta ei ole väliä sillä, onko henkilöiden ollut tarkoitus surmata uhrinsa. Keskeistä on väkivallan laatu, kesto ja kohde.

– Ihminen voi kuolla yhdestä potkusta. Tässä oli 30–40 potkua pään alueelle, hän kuvailee.

Teko tallentui valvontakameralle. Väkivallan jälkeen sivullinen henkilö löysi uhrin ja soitti tälle apua. Uhri on yhä sairaalahoidossa ja kuntoutuksessa.

Tapaus etenee syyttäjälle luultavasti elokuun alkupuolella. 

Lue myös:

    Uusimmat