Pahoinpitelijäänsä arabialaisen näköiseksi kuvaillut Pekka Kataja selittää puheitaan: "Se oli mun tyyli sanoa, että on tummaverinen suomalainen"

Perussuomalaisten Pekka Kataja ei kommentoi, tunnistiko hän pahoinpitelijänsä. Eilen paljastui, että toinen heistä oli Katajan entinen puoluetoveri.  

Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja pahoinpideltiin rajusti heinäkuussa. Kaksi miestä on nyt vangittu Katajan murhan yrityksestä. Toinen vangittu epäilty on jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Torssonen.

Kataja on kertonut olleensa mukana estämässä, ettei Torssonen päässyt ehdokkaaksi viime eduskuntavaaleissa Keski-Suomessa. Murhan yrityksestä epäiltynä on myös vuonna 1976 syntynyt mies.

Kataja ei suostu sanomaan, tunnistiko hän pahoinpitelyyn syyllistyneitä miehiä jo tilanteessa.

– Voit päätellä siitä, että kun olin alusta pitäen varma tekijöistä, että mistä syystä olin varma tekijöistä, Kataja vastaa toimittajan kysymykseen.

Hakkaaja "arabialaisen näköinen"

Kataja itse kuvaili ensimmäisessä tapauksesta antamassaan haastattelussa ainakin toisen hyökkääjistä olleen "arabialaisen näköinen". Kataja on sittemmin kiistänyt, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut väittää, että pahoinpitelijä olisi ollut ulkomaalaistaustainen.

– En ole koskaan ollut sitä mieltä, että mitään ulkomaalaisia. Kaveri puhuu hyvää suomea, eikä ollut ulkomaalaisen näköinen. Mutta minun mielestäni tummaverinen ja suomalainen.

– Sitten käänsin siitä, että arabialaisen näköinen. Se oli mun tyyli sanoa, että on tummaverinen suomalainen.

Kataja kertoo vointinsa oleva nyt hyvä ja normaali. Pirstaloituneen peukalon vuoksi vasempaan käteen laitettu peittänyt kipsi on poistettu. Myös ulkoiset vammat ovat parantuneet, joskin päälaki on vielä arka.

Kataja sanoo, että tapaus ei jättänyt hänelle pelkotiloja.

Juttua ja otsikkoa korjattu klo 17.13. Kataja oli kuvannut yhtä pahoinpitelijää arabialaisen näköiseksi, ei molempia.

Lue myös:

    Uusimmat