Kaupunginvaltuutettu Torssonen ja äärioikeistolainen vaikuttaja vangittu epäiltynä PS-vaalipäällikön murhayrityksestä – epäiltyjä voi olla yhä vapaana

Kaksi miestä on vangittu epäiltyinä perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikköön Pekka Katajaan kohdistuneesta murhayrityksestä, kertoo keskusrikospoliisi. Toinen heistä on jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu. Toinen on vaikuttanut muun muassa Kansallismielisten liittoumassa.

Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsässä heinäkuussa. Kataja on kertonut, että kaksi miestä tunkeutui hänen asuntoonsa ja häntä lyötiin useita kertoja päähän vasaralla tai vasaran kaltaisella esineellä. Kataja joutui sairaalahoitoon Tampereelle, mutta on sittemmin päässyt pois sairaalasta.

Toinen vangittu epäilty on jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Kalevi Torssonen (jutun kuvassa vasemmalla, Kataja oikealla) STT ja MTV Uutiset julkaisevat hänen nimensä jo tässä vaiheessa hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Torssonen ei ole valtuustossa minkään puolueen ryhmässä, vaan hänellä on oma yhden miehen valtuustoryhmä. Hän on aiemmin kuulunut perussuomalaisiin.

Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan epäillyt otettiin kiinni 3. syyskuuta Keski-Suomessa. Heidät vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa sunnuntaina 6. syyskuuta.Tapahtumia tutkittiin aluksi tapon yrityksenä, mutta myöhemmin rikosnimike koventui murhan yritykseksi. Samalla tutkinta siirtyi paikallispoliisilta KRP:lle.

Lue myös

Poliisi ei kommentoi motiivia

Poliisi on aiemmin kertonut, että tekopaikalta nähtiin poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta ihmistä. Muutoin poliisi on ollut vaitelias tutkinnan yksityiskohdista.

– Esitutkinta on edelleen kesken ja jatkuu vangitsemisten jälkeen muun muassa kuulemisilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisi selvittää epäillyn rikoksen motiivia, eikä sitä voida kommentoida kuulemisten ollessa kesken, kertoi tutkintaa johtava rikoskomisario Jussi Luoto tiedotteessa.

Luoto kertoi myöhemmin perjantaina STT:lle, että yksi syy niukkaan tiedottamiseen on se, että epäiltyyn rikokseen liittyviä henkilöitä saattaa olla vielä vapaana. Hän ei kerro tässä vaiheessa, ovatko vangitut kaksi miestä juuri ne, joiden epäillään käyneen Katajan kimppuun. Poliisi pyytää edelleen yleisövihjeitä tapauksen selvittämiseksi.

Luodon mukaan sunnuntain vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, koska se oli tuolloin päivystävä käräjäoikeus. Molemmat vangitut ovat hänen mukaansa keskisuomalaisia.

Torssonen vangittiin viime sunnuntaina todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä ja toinen epäilty syytä epäillä -perusteella. Perjantaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa toinenkin mies määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin.

Epäillyt ovat syntyneet vuosina 1976 ja 1981, kertoo KRP.

Kataja on kertonut suututtaneensa äärioikeistolaisia

Ylen tietojen mukaan Pekka Kataja oli mukana estämässä toisen epäillyn asettumista ehdolle viime eduskuntavaaleissa. Päätöksen asiassa teki perussuomalaisten Keski-Suomen piiri.

Kataja on aiemmin kertonut STT:lle ja MTV Uutisille profiloituneensa politiikassa maahanmuuton kriitikkona, mutta samaan aikaan suututtaneensa myös äärioikeistolaisia, joita hän on ollut aktiivisesti erottamassa Keski-Suomen perussuomalaisista. Vaalipäällikön tehtävien lisäksi hän on aiemmin toiminut kansanedustaja Jouni Kotiahon (ps.) eduskunta-avustajana.

Vuonna 1976 syntynyt, perjantaina todennäköisin syin vangittu mies on Twitter-profiilissaan luonnehtinut itseään kansallis-konservatiiviseksi etnonationalistiksi. Hän toimii Kansallismielisten liittoumassa, joka on lähellä muun muassa uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttaminen on vireillä korkeimmassa oikeudessa. Oikeus on kieltänyt järjestön toiminnan siihen asti, kunnes asiassa annetaan ratkaisu.

Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsänkoskella 17. heinäkuuta noin kello 9–10 aikaan. Poliisi kaipaa yleisöltä edelleen tietoja ja silminnäkijähavaintoja tapauksesta. Vihjeet voi kertoa puhelimitse numeroon 0295 418 622 tai sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat