Pahoinpidelty PS-aktiivi Pekka Kataja kertoo voivansa "todella hyvin" – joutui lähtemään leikkaukseen kesken MTV:n haastattelun

Perussuomalaisten vaalipäällikkö pahoinpideltiin, poliisi tutkii tapon yrityksenä – näin Jussi Halla-aho kommentoi 6:24
Perussuomalaisten vaalipäälikkö pahoinpideltiin perjantaiaamuna, poliisi tutkii tapon yrityksenä.

Jämsässä perjantaiaamuna pahoinpidelty perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja kertoo olonsa olevan olosuhteisiin nähden todella hyvä.

– Siinähän tuli kallonmurtuma ja lievä aivoverenvuoto ja kolme kylkiluuta murtui. Mustelmia on myös ympäri kehoa valtava määrä, Kataja luettelee saamiaan vammoja. 

Hän on huojentunut, sillä lääkärin mukaan aivoverenvuoto ei ole laajenemassa. 

Muita kuulumisia jäädään kuitenkin toistaiseksi odottamaan, sillä Kataja joutui lähtemään leikkaukseen kesken MTV Uutisten haastattelun. 

– Nyt pitääkin lähteä leikkaukseen, kun tämä vasemman käden peukalo murtui myös, Kataja kertoo. 

Poliisi tutkii Katajan pahoinpitelyä tapon yrityksenä ja etsii teosta epäiltyä kahta miestä, joita ei toistaiseksi ole tavoitettu. 

Poliisin mukaan Katajan ja silminnäkijöiden kuvaukset epäillyistä ovat ristiriidassa, mikä on vaikeuttanut tutkintaa.

Perussuomalaiset pitävät tapausta poliittisesti motivoituneena iskuna, jonka mahdollisuutta tutkinnanjohtaja Annukka Liukkonen ei kuitenkaan ole toistaiseksi suostunut kommentoimaan.

Näin Katajan haastattelu jatkui leikkauksen jälkeen: Pahoinpidelty Pekka Kataja kertoo kauhunhetkistään ja selventää kommenttejaan

Lue myös:

    Uusimmat