Pääministeri Marin: Nyt ei ole aika sopeuttaa taloutta – "Sen keskustelun paikka on vasta myöhemmin"

Sanna Marin: Jos Katri Kulmuni osallistuu yhä viisikon kokouksiin, niiden luonne muuttuu – Hallitus kokoontuu Säätytalolla 12:59
Sanna Marin kommentoi myös keskustan ministerivaihdosta. Katso video!

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan vielä ei ole aika ryhtyä taloutta sopeuttaviin toimiin. Näkemys on lievästi ristiriidassa valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kommenttien kanssa.

Suomen talous kärsii koronakriisistä pahasti, ja hallitus on joutunut tekemään lisätalousarvioita jo miljardien edestä.

Vajetta joudutaan paikkaamaan tänä vuonna massiivisella velanotolla. 

Pääministeri Marinin mukaan vielä ei ole kuitenkaan aika talouden sopeuttamiseen – käytännössä siis menojen ja tulojen tasapainottamiseen esimerkiksi veronkiristyksillä tai leikkauksilla julkisesta sektorista.

– Elämme koronakriisin aikaa, ja meidän talouteemme on iskenyt erittäin kova shokki. Nyt ei ole aika sopeuttaa, nyt on aika ensinnäkin selvitä tästä kriisistä mahdollisimman pienin vaurioin, on aika elvyyttää, Marin luettelee.

– Tulemme käymään läpi rakenteellisia kysymyksiä ja arvioimaan hallitusohjelmaa tämän tilanteen johdosta, mutta sopeutustoimien aika, jos ja kun hallitus näistä keskustelee, sen keskustelun paikka on vasta myöhemmin.

"Ei meillä ole linjaeroja"

Eronnut valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ja tänään tehtävään nimitetty Matti Vanhanen penäsivät eilen jo syksyn budjettiriihessä sovittavien sopeutustoimien perään.

Kauppalehden mukaan Vanhanen haluaa tehtäväksi sopeutustoimia, joista osa olisi sitovia päätöksiä ensi vuodelle ja osa valmistelupäätöksiä tulevaisuutta varten.

Marinilta tiedusteltiin tänään, onko hallituksessa asian suhteen linjaeroja.

– Minä uskon, että yhteistyö sujuu tästäkin eteenpäin hyvin hallituspuolueiden kesken. Ei meillä ole linjaeroja hallituksen sisällä, Marin vastasi.

Marin: Yksittäisistä toimista ei ole keskusteltu

Kulmuni sanoi eilen, että esimerkiksi eläkeputken poistaminen ja työttömyysturvajärjestelmän muuttaminen tulevat "väistämättä" hallituksen pöydälle.

Etenkin eläkkeitä koskevat ehdotukset saivat työmarkkinajärjestöt välittömästi takajaloilleen.

Pääministeri sanoo, ettei eläkeputkea pidä poistaa tai työttömyysturvaa korottaa suhdannepolitiikkana.

Marin siis katsoo, että "rakenteelliset uudistukset" tulee toteuttaa jossakin muussa taloustilanteessa kuin syvässä matalasuhdanteessa.

– Sopeutustoimien aika on vasta siinä vaiheessa, kun talouden tilanne ei ole enää tämänkaltainen kuin tällä hetkellä. Niitä päätöksiä tehdään oikea-aikaisesti, ja on tärkeää, että tämä kokonaisuus myös hahmotetaan.

Pääministerin mukaan mistään yksittäisistä toimista ei ole keskusteltu, eivätkä yksittäiset puolueet päätä sopeutustoimista.

Tavoiteaikataulun mukaan hallituksen budjettiriihi järjestetään tänä vuonna 27.–28. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat