Pääesikunnan valmiuspäällikkö HS:lle: Valmiutta on tehostettu
Puolustusvoimat on tehostanut valmiuttaan kiristyneen tilanteen vuoksi, sanoo pääesikunnan valmiuspäällikkö Janne Huusko Helsingin Sanomille.
Huuskon mukaan tilanne on heikentynyt jo pitempään eli pari kolme viime kuukautta.
Lähialueiden tilannetta Puolustusvoimat seuraa hänen mukaansa tarkkaan.
– Näin on tietysti nytkin. Olisi epäluonnollista, jos emme tarvittaessa säätelisi valmiutta havaintojemme perusteella, Huusko sanoo lehdelle.
Ruotsi on nostanut sotilaallista valmiuttaan muun muassa Gotlannissa. Sen sijaan Ahvenanmaa on demilitarisoitu eli sotilaallinen läsnäolo siellä ei ole sallittua eikä saaria saa myöskään linnoittaa.
Huusko sanoo Helsingin Sanomissa, että tietenkin Suomi puolustaa Ahvenanmaata.
– Eri kohteiden puolustamista voidaan toteuttaa useilla eri tavoilla kohteesta riippuen. Jossain käytetään joukkoja, jossain puolustetaan mereltä ja jossain ilmasta. Keinoja voidaan vaihdella ja yhdistellä, Huusko sanoo Helsingin Sanomille.
Uusimmat
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:53
Slovakian Ficon tila edelleen vakava – "Vielä ei voi sanoa, että näkymät ovat myönteiset"
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
Lataa lisää