Pääekonomisti: Turvapaikanhakijoiden suuri määrä mullistaa Suomen asuntomarkkinat
Turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu mullistaa asuntomarkkinat, uskoo Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus.
Hänen mukaansa ainoa kestävä tapa reagoida uuteen tilanteeseen on lisätä asuntotarjontaa. Asuntoasioista vastaavan ministerin Kimmo Tiilikaisen mielestä rakentamaan ei kannata lähteä paniikissa.
Turvapaikanhakijoista ja vastaanottokeskuksista on puhuttu viime viikkoina paljon. Seuraava askel on miettiä, mistä Suomeen jäävät löytävät itselleen asunnon.
– Viranomaisarvioiden mukaan Suomeen saapuu noin 30 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Se vastaa noin Imatran verran asukkaita. Näin merkittävä asuntojen kysynnän kasvu tarkoittaa asuntojen tarjonnan lisäystä, Juhana Brotherus sanoo.
Asuntoasioista vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen on toista mieltä.
– Ei tämän takia kannata lähteä paniikissa uutta rakentamaan. Meillä on järkevissä kohteissa vapaita vuokra-asuntoja sopivilla paikkakunnilla. Ne ovat mielestäni ensisijaisia, Tiilikainen toteaa.
Kahdenlaisia uhkakuvia
Turvapaikan saaneet muuttavat mieluiten suurimpiin kaupunkeihin ja pääkaupunkiseudulle, joista löytyy paremmin töitä ja tukiverkkoja. Juhana Brotheruksen mukaan uudistuotanto kasvukeskuksissa on jo nyt riittämätöntä.
– Tässä voi nähdä kahdenlaisia uhkakuvia. Toisaalta turvapaikanhakijat voivat pakkautua yksittäisiin asuinalueisiin ja seutuihin, jolloin erilaiset lieveilmiöt voivat lisääntyä ja kotoutuminen hidastua.
– Toisaalta, jos näin merkittävä asuntojen kysynnän kasvu tulee ilman tarjonnan lisäystä, asumisen hinta kasvaa entisestään. Jo nyt asumisen kalleus hidastaa talouskasvua esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Hihat pitää kääriä heti
Brotheruksen mukaan hihat tulisi kääriä välittömästi kaupunkien kehittämiseksi. Suunnittelu, kaavoitus ja rakentaminen ovat aikaa vievää puuhaa.
– Kyllä hallituksen kärkihankkeissa loistaa poissaolollaan kaupungistumisen edistäminen. Päinvastoin liikennehankkeista on nipistetty varoja näissä kärkihankkeissa ja tämä puoli on unohdettu.
Ministeri Kimmo Tiilikainen ihmettelee kritiikkiä.
– En tiedä, minkä takia kaupungistumista pitäisi edistää. Hallitus pyrkii edistämään tasapainoista aluekehitystä, missä pääkaupunkiseutu ja maan eri kasvukeskukset kasvavat. Samalla varmistamaan, että maakunnissa ja maaseudulla on mahdollista rakentaa.
– Joka tapauksessa yksi hallituksen kärkihanketavoite on lisätä asuntotuotantoa siellä, missä sitä akuutisti tarvitaan. Kyllä pääkaupunkiseudun asuntotuotantoa joka tapauksessa lisätään.
Uusimmat
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
Lataa lisää