HS: Taiteilija Outi Heiskanen kuollut: "Täysin uniikki ihminen"

HS: Arvostettu ja palkittu taiteilija Outi Heiskanen on kuollut 2:32
Palkittu taiteilija Outi Heiskanen on kuollut 85-vuotiaana – MTV Uutiset vieraili hänen elämäntyötään kunnioittavassa näyttelyssä Ateneumissa viime vuonna.

Tunnettu taiteilija Outi Heiskanen on kuollut. Helsingin Sanomat kertoo, että Heiskanen kuoli eilen Vehmaalla 85-vuotiaana.

Outi Heiskanen oli maamme merkittävimpiä taidegraafikoita, mutta tämä ei ole hänelle riittänyt. Yhtä lailla hän on performanssitaiteilija ja ite-taiteilija. 

Heiskasen ystävä, Ateneumin museojohtaja emerita Tuula Karjalainen oli Heiskasen ystävä  yli 40 vuotta ja kirjoitti taiteilijan elämäkerran.

– Outi on ollut täysin uniikki ihminen. Hänellä oli ainakin 100 ystävää, minä yksi niistä. Hän rakasti ihmisiä ja esiintymistä. Hän rakasti olla keskipiste, Karjalainen totesi MTV Uutisten haastattelussa vuosi sitten.

Karjalainen kertoo, että Heiskanen oli silti rauhallinen seuralainen.

– Kun hän oli läsnä, hän oli läsnä! Hän kuunteli muita ja oli samalla luovuuden loistava tähti. Aivan ihana ihminen.

– Hän teki jatkuvasti töitä. Hän piirsi, ellei sitten pelannut korttia tai nukkunut päiväunia. Hän nukkui missä sattui ja milloin sattui. Parikymmentä minuuttia ja sitten hän oli taas aivan pirteä, muistelee Karjalainen.

Heiskanen ei todellakaan karttanut julkisuutta. Hän istui myös usein MTV:n Kymppitonnin kopissa arvuuttelemassa sanoja.  

Outi Heiskasen taiteen suurnäyttely avautuu Ateneumissa 2:09
MTV Uutiset kävi tutustumassa vuosi sitten Outi Heiskasen taiteen suurnäyttelyssä Ateneumissa.
 

Tunnetaan muun muassa taruolentoja kuvaavista töistään

Heiskanen tunnetaan pienikokoisista ihmisiä ja taruolentoja kuvaavista metalligrafiikan teoksistaan. Hän käytti töissään grafiikan eri menetelmiä ja kokosi näyttelyihinsä töistään kollaaseja ja asetelmia.

Monikymmenvuotisen taiteilijan uransa aikana Heiskasella oli lukuisia näyttelyjä sekä Suomessa että ulkomailla. Yksi suurista näyttelyistä oli viime vuonna Ateneumissa esillä ollut yli 300 teoksen näyttely, joka esitteli Heiskasen grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli viidenkymmenen vuoden ajalta.

Ura alkoi lapsena tallin oveen piirretystä varsasta 

STT:lle vuonna 2007 antamassaan 70-vuotishaastattelussa Heiskanen kertoi taiteilijan uransa alkaneen eläinlääkäri-isänsä tallin oveen piirretystä varsasta. Äiti kauhistui piirroksesta, Heiskanen kertoi tuolloin.

– Ei kai taiteilijaa perheeseen. Äiti sitten alkoi ajaa, että piirustuksenopettajaksi, ja onnistui siinä niin hyvin, että luulin 7-vuotiaana keksineeni sen itse, Heiskanen muisteli.

Äidin toiveita noudattaen Heiskanen valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta kuvaamataidonopettajaksi vuonna 1959 ja työskenteli sen jälkeen opettajana vuosina 1959–1973.

Hän kertoi kuitenkin vieroksuneensa opettamista, sillä "opettajana ei ollut mitään, mitä olisin osannut opettaa", hän kuvaili STT:n haastattelussa.

Arvostettu ja palkittu taiteilija

Heiskanen toimi Kuvataideakatemian grafiikan linjan professorina vuosina 1992–1994 ja koulun rehtorina vuodet 1994–1995.

Uransa aikana Heiskanen palkittiin muun muassa valtion taidepalkinnolla vuonna 1976 sekä Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1984. Lisäksi hän oli Helsingin juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1986.

Hänet nimitettiin vuonna 1997 Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi ja vuonna 2004 akateemikoksi.

Lue myös:

    Uusimmat