Elokuva Tove Janssonista vapauttaa muumi-äidin jalustaltaan – kertomus intohimoisesta taiteilijasta, joka ei aina sietänyt piirtämiään peikkoja

Tove Jansson on yhä tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita maailmalla Mika Waltarin tai Jean Sibeliuksen rinnalla. Kun hänestä on nyt viimeinkin tehty elokuva, sitä on jo kehuttu Toronton festivaaleilla ja elokuvan amerikkalaisessa raamatussa, Variety-lehdessä.

Maksoi laskujaan tauluillaan

Elokuva keskittyy 1930- ja 40-lukuihin, jolloin nuori Tove Jansson etsi paikkaansa suomalaisen kuvataiteen kentällä. Sitä paikkaa ei tuntunut löytyvän. Apurahoja ei tippunut eikä hänen kuvataiteensa saanut kummempaa huomiota.

Janssonin suomenruotsalainen perhe asui Helsingin Katajanokalla, mutta ei uiskennellut varakkaiden ruotsinkielisten ankkalammikossa. Pikemminkin he olivat köyhiä. Äiti elätti perhettä piirtäjänä postissa ja Suomen setelipainossa. Isäkin yritti olla kuvataitelija.

Aikuistuttuaan Tove maksoi vuokriaan ja lääkärilaskujaan tauluilla. Mutta ystäviä ja hilpeitä juhlia riitti.

Laskekaa Tove jalustalta

Siinä missä Muumi-yhtiö valvoo tiukasti hahmojen käyttöä, ei sentään kuvaa Tove Janssonista.

– Mietin tätä, kun elokuva tekoon lähdettiin, myöntää ohjaaja Zaida Bergroth.

– Sofia Jansson (Moomin Characters-yhtiön johtaja) sanoi heti, että älkää tehkö mitään wikipedia-juoksutusta. Jos saatte laskettua Toven alas jalustalta, se olisi hyvä.

– Tämä oli minulle suuri helpotus ja loistava lähtökohta.

Pääosan esittäjä Alma Pöysti istuu Tove Janssonin rooliin erinomaisesti. Hän luki henkilöstä kaiken, mitä käsiinsä sai ja opetteli myös maalausta ja piirtämistä.

– Apunamme oli erinomainen graafikko Sandra Wahlbeck, jonka kanssa istuimme kellarissa ja pohdimme, missä järjestyksessä Nuuskamuikkusen viivoja vedetään.

Rakkaus naiseen oli iloinen yllätys

Elokuvassa esitetään lastennäytelmää, pääosissa tietenkin muumit. Otukset kiroilevat ja riitelevät. Oliko Jansson jonkin sortin anarkisti?

– Hän oli ihminen, joka halusi liikkua ja muuttua. Hän ei halunnut lokeroitua, kuvailee Alma Pöysti.

– Ja sitten kun hän rakastui naiseen (teatteriohjaaja Vivica Bandler, roolissa Krista Kosonen), se oli hänelle jonkinlainen yllätys. Mutta positiinen yllätys, nauraa Alma Pöysti.

Isän tuomio muumi-kuvista: eivät ole taidetta!

Muumit olivat alunperin Janssonin nuoruuden mielikuvitushahmoja. Hänen enonsa keksi tuon nimen Muumi. Eno oli kertonut ruokakomerosta salaa herkkuja popsineelle tytölle, että siellä asuu muumi-mörköjä.

Toven isä patisti tytärtään kuvataiteilijaksi ja tytär voihki vanhemmilleen, ettei sillä elä. Hän alkoi hahmotella palleroisia hahmoja ja isän kommentti oli tyly: Tuo ei ole taidetta.

Lopulta rahapulainen neito sai sopimuksen brittiläisen sanomalehden kanssa Muumi-sarjakuvasta. Pian kirjekuoret pursusivat rahaa ja hän osti vuokra-asuntonsa ateljeekseen.

Silti Tove Jansson tuhahti, että “uhrasin taiteeni muumeille”.

– Tämä oli Tovelle vaikea asia, kuvailee elokuvan käsikirjoittaja ja myös näyttelijä Eeva Putro.

– Samastun hänen kokemukseensa, että taiteilijan on tehtävä kompromisseja, jotka herättävät pelkoakin. Teenkö oikein?

Eikö minua muusta muisteta?

– Joskus sotien jälkeen Tove Jansson harmitteli, että kun ihmiset puhuvat vain muumeista, vaikka minussa on niin paljon muutakin, kertoo Eeva Putro.

Zaida Bergroth arvelee, että suuri yleisö ei juuri tiedä Janssonin ristiriitaisesta suhteestaan muumeihin.

– Sodan aikaan hän pohti, että hän vain pakenee lasten satumaailmaan ja se on väärin, kun pitäisi tehdä jotain merkittävää maailman hyväksi.

Tarinan rakentanut käsikirjoittaja Eeva Putro on liikuttunut valmiin elokuvan äärellä. Viiden vuoden työ valmisteluineen on maalissa ja hän on teokseen tyytyväinen.

– Tässä olen ja hengissä olen… Anteeksi, mitä kysyitkään, hän sopertaa onnellisena.