Oscareihin kaksi pukua suunnitellut Mert Otsamo: Mieletöntä!
Viime yönä pidetyssä Oscar-gaalassa nähtiin myös suomalaista designia. Vaatesuunnittelija Mert Otsamon suunnittelemia pukuja pääsi punaiselle matolle kaksikin kappaletta.
Suomalainen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? ei saanut Oscaria parhaan lyhytelokuvan sarjassa mutta upea kotimainen desing pääsi loistamaan suomalaisten tekijöiden päällä punaisella matolla.
Ohjaaja Selma Vilhusella oli päällään Katri Niskasen suunnittelema keltainen iltapuku. Käsikirjoittaja Kirsikka Saarella puolestaan Teemu Muurimäen käsialaa oleva iltapuku. Tuottaja Jenni Toivoniemi ja näyttelija Joanna Haartti luottivat Mert Otsamon taitoihin.
Otsamo kertoo, että Haartti pyysi itse häntä suunnittelemaan puvun. Toivoniemen kohdalla stylisti Teri Niitti ohjasi Toivoniemen Otsamon puheille.
Otsamo kertoo saaneensa kummaltakin vapaat kädet, Toivoniemellä oli pyyntö yksiolkaimisesta asusta ja esimerkkikuvia materiaaleista.
– Mietin ensin Jennille harmaata pukua mutta koska tiesin, että Joannan puku on musta, halusin jotain väriä. Ruusukullan ja persikan värinen puku sopii Jennille paremmin.
Haartti itse halusi omasta puvustaan mustan.
– Se tuntui luontevalta ja fiilis oli vahva, että puku tulee olemaan tumma.
Upea lisä portfolioon
Toivoniemen ja Haarttin puvut ovat hyvä esimerkki Otsamon suunnittelusta.
– Haluan, että se minun suunnittelutyö ja tyyli näkyy siinä naisvartalon imartelussa ja leikkauksissa. Olen pukuihin itse tyytyväinen.
Tulevia trendejä ei Otsamon puvuista voi ennustaa.
– En seuraa trendejä vaan sitä, mikä kyseiselle ihmiselle on paras mahdollinen. En mieti onko pallo tai raita nyt in. Pyrin aina ajattomuuteen ja imartelemaan kantajaa. Uskon, että suunnittelemani puvut olevan aina muodissa.
Suunnittelija itse pitää omien pukujensa päätymistä Oscareiden punaiselle matolla hienona tilaisuutena.
– Onhan se hieno meriitti, että noteerataan sunnittelijana niin, että pyydetään mukaan.
Otsamo ei kuitenkaan halua toivoa liikoja, että tästä saisi nostetta uralle ulkomailla.
– Mutta näyttäähän se hyvätä portfoliossa, että on suunnitellut kaksi pukua jotka on nähty Oscar-gaalassa, hän myöntää.
Lue myös:
Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka
Uusimmat
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää