Osa epäonnisen Kanarian-lennon matkustajista ei ole päässyt vieläkään joulunviettoon – "Kotimaanlentoja ei ole, lähdettiin junalla puksuttelemaan"

Yli vuorokauden myöhässä Suomeen saapunut Finnairin epäonninen Kanarian-lento laskeutui viime yönä hieman kello kahden jälkeen Helsinki-Vantaalle.

Vaikka kone matkustajineen pääsi viimein Suomeen, ei sen laskeutuminen tarkoittanut kaikille matkustajille vielä kotiinpääsyä.

Lennolla ollut oululaispariskunta matkaa vielä tälläkin hetkellä kotiin joulunviettoon, kertoo junassa kököttelevä Lauri Kauppinen MTV:lle.

– Kotimaanlentoja ei tänään ole, joten me lähdimme junalla puksuttelemaan Ouluun. Saavumme Ouluun puoli seitsemän aikaan illalla, Kauppinen toteaa.

Kotona pariskuntaa odottaa jouluvietto läheisten kanssa. Kauppisten onneksi kinkut ja muut jouluruoat oli jo hankittu ennen matkaa.

– Kaikki on kotona valmiina. Lapset tulevat nyt päivää myöhemmin syömään.

"Tietysti suunnitelmat muuttuivat"

Koneen myöhästyminen aiheutui teknisestä viasta. Kauppinen kertoo olevansa hyvin ymmärtäväinen tapauksen johdosta.

– Tietysti tämä aiheutti suunnitelmien muuttumisen, mutta on asioita joihin ei pysty itse vaikuttamaan.

Lennon laskeuduttua Suomeen osa matkustajista lähti taksilla koteihinsa, osa asteli autoihinsa ja kauempana asuvat marssivat hotelliin. Kauppisen pariskunta kiittelee Finnairia hyvin onnistuneista järjestelyistä.

– Ei ole ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Finnair hoiti asiat minun mielestäni oikein hyvin. Ruokaa ollaan saatu, eikä olla nälässä oltu, Kauppinen naurahtaa.

Lennon matkustajat odottivat lähtöään Gran Canarialla hotelleissa. Kauppisen mukaan kaikki pysyivät rauhallisina odottelun ajan. Yhtä asiaa lentoyhtiö voisi kuitenkin tulevaisuudessa oululaismiehen mielestä parantaa.

– Sehän on perussääntö, että tiedottaminen epäonnistuu lähes aina. Kaikki matkustajat eivät olleet tyytyväisiä tiedotukseen, mutta ilmeisesti kaikki olivat kuitenkin paluulennolla mukana, Kauppinen toteaa.

Finnairin viestinnästä kerrotaan MTV:lle, että lennolla oli kymmenkunta pääkaupunkiseudun ulkopuolista matkustajaa, joilla oli Finnairin jatkolento.

– Heille on järjestetty kuljetus esimerkiksi maateitse tai lentäen lentoaikataulujen mukaisesti, Mari Rouvi Finnairin viestinnästä kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat