Orpo: Pisararata tai sen kaltainen ratkaisu tarvitaan – ratayhtiöt välttämättömät nopeiden raideyhteyksien aloittamiseksi

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, ettei kokoomus vastusta Helsingin keskustan alle suunniteltua Pisararataa, jolla purettaisiin päärautatieaseman ruuhkaa.

– Osana kokonaisjärjestelyä tarvitaan ilman muuta Pisararata tai sen kaltainen ratkaisu, jotta pääkaupunkiseudun liikenne toimii. Turha niitä junia on ajattaa odottamaan Espoon asemalle, Orpo sanoo.

Hän jättäisi ammattilaisten arvioitavaksi, mitä tunnin junien ja Lentoradan eteneminen vaatii pääkaupunkiseudun sisäiseltä rataverkolta. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteuttaisi Pisararadan isoista raidehankkeista ensimmäiseksi.

Orpon mielestä ratayhtiöt ovat aivan välttämättömät, jotta muun muassa nopeat raideyhteydet Helsingistä Turkuun ja Tampereelle saadaan alkuun. Hän kertoo yllättyneensä Rinteen jyrkästä kannasta hankeyhtiöitä vastaan. Rinne sanoi STT:n haastattelussa olevansa tyytyväinen, että ratayhtiöiden valmistelu pysähtyi hallituksen eroon.

– Kummallista puhetta Rinteeltä. Tässä on kyseessä iso kokonaisuus, joka pitää sisällään pääkaupungin raidejärjestelyt ja sen lisäksi tarvitaan kipeästi isot kansalliset ratahankkeet. Meillä on muitakin tarpeita infrassa, kuten teiden kunnossapitoa, Orpo sanoo.

– Tämä kaikki ei ole kuuna päivänä mahdollista, jos emme pysty löytämään budjetin ulkopuolisia rahoituskanavia ja tapoja rahoittaa nämä miljardihankkeet. Hankeyhtiöt ovat se tapa.

Ei kyse yksityistämisestä

Orpon mukaan yhtiöissä ei ole kyse yksityistämisestä, vaan vaihtoehtoisen rahoitusmallin löytämisestä julkisesti omistetuille yhtiöille. Ratayhtiöiden osakkaita olisivat radanvarren kaupungit ja valtio.

– Yhtiöt voisivat ottaa lainaa ja rakentaa tärkeät yhteydet nopeammin ja sitten vuosikymmenten saatossa maksaa lainaa pois, Orpo sanoo.

Näin budjettirahoitusta voitaisiin käyttää muihin liikennehankkeisiin.

– Jos Rinne vetää ruksit hankeyhtiöiden päälle, hän samalla työntää nämä ratahankkeet vuosikymmenien päähän.

Orpon mukaan hankeyhtiöt tulevat seuraavan hallituksen eteen, oli se minkä värinen tahansa.

– Joka tapauksessa lopulliset päätökset esimerkiksi osakassopimuksista ja omistajista tehdään hallituksen pöydässä ja eduskunnan hyväksynnällä. Valmistelu on vasta aivan alkuvaiheessa. 

Lue myös:

    Uusimmat