Oppositiolta terveisiä hallitukselle: Velkakierre pitää katkaista pian – "Totesin lapsille, että olette syntyneet taivasten valtakuntaan, kun rahaa voidaan painaa eikä ostovoima tunnu tippuvan"

Opposition terveiset lisätalousarviosta ja Al-Holista 8:13
Uutisaamun vieraina kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin.

Koronakriisin vuoksi valtion lisävelkaantuminen pyörii astronomisissa luvuissa, mutta kriisin jälkeen tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, totesivat Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin MTV:n Uutisaamussa.

Hallitus suunnitelee jo neljättä lisäbudjettia tälle vuodelle. Tällä hetkellä alijäämä on jo 13,5 miljardia euroa ja luku kasvaa pian entisestään.

– Olennaista on, ettei tällä tavalla voi jatkaa montaa vuotta. Kevät on ollut ainutlaatuinen ja kriisissä numerot pyörivät astronomisissa lukemissa. Nyt pitää tukea yrittäjiä ja kuntia.

– Mutta oleellista on, että Hetemäen raportin mukaan ihmisiä tarvitaan 240 000 enemmän töihin, jotta hyvinvointi saadaan tasapainoon, Mykkänen muistutti.

Mykkänen povaa vaikeuksia nuoremmille ikäluokille

Mykkäsen mukaan esimerkiksi konkursseja ja yrityssaneerauksia koskevaa lainsäädäntöä pitäisi uudistaa, jotta ihmisten halu riskinottoon ja yrittäjyyden kokeileminen kasvaisi. Mykkäsen mukaan uudistuksilla mahdollistettaisiin se, ettei konkurssi olisi heti kaiken loppu, vaan yrittäjät voisivat aloittaa alusta menettämättä kaikkea.

Mykkänen muuttaisi myös sosiaaliturvaa kannustavammaksi työn tekemisen kannalta ja laskisi palkkaamisen kynnystä yrityksille.

Veikko Vallin muistutti, että Suomi lähti lisävelanottoon muita Pohjoismaita huonommasta tilanteesta.

– Eduskunnan talousvaliokunnassa on käynyt paljon eturivin asiantuntijoita sanomassa, että tässä vaiheessa velkaa pitää ottaa ja yrittää säilyttää mahdollisimman suuri osa työpaikoista, mutta velkakierteestä on päästävä mahdollisimman nopeasti eroon.

Kai Mykkänen korosti, että vaikka keskuspankit painavatkin rahaa kovalla tahdilla, velat eivät katoa mihinkään. Mykkäsen mukaan nuoremmat polvet ovat vaikeuksissa, jos työssäkäyvien määrää ei saada lisättyä.

–Totesin lapsille, että olette ilmeisesti syntyneet taivasten valtakuntaan, kun rahaa voidaan painaa eikä sen ostovoima tunnu tippuvan. Silti pitkällä aikavälillä velat eivät häviä.

Katso koko keskustelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat