Opiskelija tilasi paidan verkkokaupasta – kohtasi ylitsepääsemättömän ongelman
Lähes jokainen meistä on joskus tilannut verkkokaupasta liian pienen vaatteen. Mutta oletko koskaan tullut tilanneeksi vaatetta, jota et yksinkertaisesti saa edes päällesi?
Kun 21-vuotias Olivia Skuce tilasi pitkähihaisen napapaidan verkkokaupasta, hänelle ei tullut mieleenkään, etteikö paita voisi sopia hänen päälleen.
Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut mistään tavallisesta kokoon liittyvästä vaateongelmasta. Tässä tapauksessa nainen ei saanut paitaa edes päälleen sen aivan liian pienen kaula-aukon vuoksi.
Verkkokauppa reagoi naisen ongelmaan
Nainen kertoo tilanneensa vaatteita kyseisestä verkkokaupasta monta kertaa aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun vaate ei kirjaimellisesti mennyt hänen päälleen. Paita oli ollut todella edullinen, mutta näin jälkeenpäin mietittynä nainen toteaa, että olisi ehkä sittenkin ollut parempi panostaa kalliimpaan malliin.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Kun menin sovittamaan paitaa, en ollut varma, oliko koko väärä vai oliko minulla vain niin massiivinen pää, Skuce toteaa.
Skuce julkaisi kuvan huvittavasta ongelmastaan Twitterissä, jossa lukuisat käyttäjät ovat kertoneet kamppailleensa samankaltaisten ongelmien kanssa.
Twiitti kannatti, sillä sen näki myös kyseistä paitaa kaupitellut verkkokauppa, joka tarjosi naiselle hyvitystä tästä epäonnistuneesta tilauksesta. Valitettavasti tarina ei kerro, aikooko kauppa poistaa vai pitää tuotteen jatkossakin valikoimissaan.
Lähde: Metro
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää