Opiskelija soluttautui kiinalaiseen iPhone-tehtaaseen: Paljastaa karun totuuden hittiluurien takaa
Applen hittiluurit valmistetaan pääosin Kiinassa, jossa tehdaslinjastot pyörivät yötä päivää.
New Yorkin yliopistossa opiskeleva Dejian Zeng kertoo Business Insiderin haastattelussa kuuden viikon kokemuksestaan kiinalaisessa iPhoneja valmistavassa tehtaassa. Zeng työskenteli tehtaassa kesällä 2016 opintoihinsa liittyvän projektin tiimoilta. Zengin työtehtävät sijoittuivat tehdaslinjaston loppupäähän, jossa iPhoneja kasattiin valmiiksi tuotteiksi. Esimerkiksi Zeng oli vastuussa yhden ruuvin kiinnittämisessä jokaiseen luuriin.
Kuten useat teknologiayhtiöt, myös Apple valmistaa suurimman osan laitteistaan Kiinassa. Shanghaissa sijaitsevan tehtaan omistaa Pegatron, jonka kanssa Applella on sopimus. Muun muassa BBC ja Bloomberg ovat aiemmin raportoineet kyseisen tehtaan kurjista oloista selvittäessään, pakotetaanko tehtaan työntekijöitä ylitöihin.
Ylityöt kannattavat
Zeng kertoo saaneensa palkkaa tehdastyössään 450 dollaria kuukaudessa. Palkkaan kuuluvat mahdolliset ylityötunnit. Ilman ylityökorvauksia peruspalkka on noin 330 dollaria, minkä takia työntekijöitä kehotetaan ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi ylitöihin. Käytännössä ylitöitä siis tehdään rahan takia. Palkan lisäksi työntekijöiden asuminen kustannetaan tehtaan lähelle sijoitetuissa asuntoloissa. Zeng jakoi asuntolan huoneen seitsemän muun kanssa.
Tehtaan työntekijöiden asuntoloissa on ilmainen langaton nettiyhteys, mutta käyttääkseen nettiä, täytyy työntekijöiden ladata puhelimilleen sovelluksia tai klikata tiettyjä linkkejä ansaitakseen virtuaalisia kolikoita. Kolikoilla pääsee Wi-Fi-verkkoon.
Zengin mukaan tehtaan henkilöstön vaihtuvuus on suurta. Osa lopettaa jo parin viikon jälkeen, mikä on täysin normaalia.
Palkka suurempi kuin keskiverto
Tehdasalueen edessä voi törmätä pitkään jonoon ihmisiä, jotka jonottavat työtä matkalaukkujensa kanssa. Halukkailta työnhakijoilta vaaditaan henkilöllisyystodistus, jonka jälkeen heidän tulee osoittaa tuntevansa englannin kielen aakkoset. Tehdasalue on nimittäin merkitty englannin kielen kirjaimilla. Lopuksi työnhakijoilta otetaan sormenjäljet ja heille tehdään maksullinen terveystarkastus.
Palkka tehtaassa on suurempi kuin mitä keskivertokiinalainen tienaa. Apple kommentoi Business Insiderille, että tehtaissa tehdään maksimissaan 60-tuntista työviikkoa, keskimäärin työviikko on 43 tuntia. Zengin mukaan tämä luku kuitenkin ylittyi toisinaan.
Tehdasolot ovat kuitenkin parantuneet viimeisen viiden vuoden aikana aiemmasta. Erityisesti palkkatasoltaan tehtaissa voi tienata enemmän kuin monessa muussa työssä Kiinassa.
Lähde: Business Insider
***
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää