Opettaja lähetti pois luokasta, jotta "akne ei tarttuisi muihin" – Sarin pysäyttävä kuvapari paljastaa, kuinka jatkuva koulukiusaaminen vei elämänilon

Lohjalainen Sari Kaseva on vuosien varrella oppinut kantapään kautta, kuinka suuri rooli mielenterveydellä on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Vaikka vaikeat kotiolot ja koulukiusaaminen varjostivat 32-vuotiaan naisen lapsuutta ja nuoruutta, nykyisin Kaseva kokee olevansa onnellinen.

– Elämän perusasiat ovat aika lailla kunnossa, ja haaveita kohti mennään varovaisen päättävästi ja päivä kerrallaan, Kaseva kertoo.

"Ajattelin, että entä jos vika onkin oikeasti minussa"

Vuosia kestäneet ongelmat alkoivat jo ala-asteella kiusaamisena ja pienenä nälvimisenä vaatteista, hiustyylistä ja kiinnostuksen kohteista. Kaseva kertoo sietäneensä silmätikuksi joutumista jo jonkin aikaa, kunnes ensimmäinen romahtaminen tuli neljännellä luokalla ystäväkirjaan kirjoitettujen ilkeiden viestien vuoksi. Kirjaan kirjoitetuissa viesteissä Kasevaa haukuttiin ja hänen toivottiin jopa kuolevan.

– Näin aikuisena mietin, että miten noin nuoret ovat osanneet jo puhua niin ilkeästi ja olla niin pahansuopia, Kaseva kertoo ja lisää hänen kotonaan olleen kova kuri, jossa opetettiin toisten kunnioittamista, arvostusta, nöyryyttä ja hyviä käytöstapoja.

Henkisen pahoinvoinnin lisäksi kiusaaminen aiheutti nuorelle oppilaalle myös fyysistä haittaa, kun eräänä koulupäivänä hänen silmälasinsa katosivat mystisesti. Perheen talouden ollessa tiukoilla nainen joutui opiskelemaan seuraavat kaksi vuotta ilman silmälaseja, mikä aiheutti todellisia haasteita huononäköiselle opiskelijalle. 

– Koulunkäynti tuntui välillä taistelulta ja oli yhtä sopeutumista. Välillä jopa ajattelin, että entä jos vika onkin oikeasti minussa. Lopulta jopa ajattelin niin tosissaan, kun oppimisvaikeudet ajoivat minut pienryhmäluokalle.

Pienryhmässä ongelmat jatkuivat, ja seitsemännellä luokalla nainen kertoo jopa opettajan ottaneen osaa kiusaamiseen.

– Hän totesi eräällä tunnilla, että akneni on hänen mielestään sillä tasolla, että se tarvitsee lääkityksen, ettei se vaan tartu muihin. Sitten hän ohjasi minut luokasta terveydenhoitajalle, Kaseva kertoo erään opettajansa käytöksestä.

Monet lapsuudessa ja nuoruudessa eteen tulleet tilanteet ovat painuneet lähtemättömästi Kasevan mieliin. Nainen kertoo, että noihin aikoihin kiinnostus omaa elämää kohtaan oli musertavaa, ja jokainen uusi päivä tuntui ainoastaan vastoinkäymisten vastaanottamiselta. Väsymys ja toivo sietämättömän tilanteen päättymisestä johtivat lopulta masennukseen.

Aidot ystävät välittävät puutteista huolimatta

Masennuksen kourista Kasevan auttoi ylös ystävien ja läheisten loputon tuki, sekä rakkaus. Erityisen kiitoksen ansaitsee naisen mukaan hänen nykyinen miehensä, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana jo 12 vuotta. Suhde on jatkunut, vaikka matkan varrella on ollut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, ja välillä usko suhteeseen on ollut koetuksella.

– Olen myös uskaltautunut ulos kuorestani. Siitä panssarista, jonka toiset minulle loivat, että olen ruma, kelvoton, köyhä ja tyhmä. Yhtenä päivänä aloin vaan ajattelemaan, että haluanko olla se, miksi muut minut loivat. Vai haluanko kohdata itseni ja osoittaa väittämät vääräksi. Ja kyllä. Kyllä minä halusin, Kaseva kertoo.

– Kokeilin itsetunnon kohotusta sekä vatsatanssitunneilla että tankotanssin parissa. Aloin elää itselleni. Ajatellen, että kaikkien ei tarvitse pitää minusta. Eikä minun tarvitse kerjätä ihmisten hyväksyntää.

Kaseva kertoo huomanneensa vuosien varrella, että aidot ihmiset ovat läsnä ja välittävät – puutteista huolimatta. Yhden tällaisen ystävän, Minnan, nainen tapasi aikoinaan rippileirillä, ja ystävyys on jatkunut siitä saakka. Vuosien varrella tukena ja turvana ollut ystävä on nykyisin myös Kasevan lapsen kummi. 

"Koskaan ei voi rakastaa itseään liikaa"

Lapsen saaminen oli hetki, joka muutti Kasevan elämän kertaheitolla. Naisesta tuntui kuin hän olisi itsekin syntynyt uudelleen ja saanut elämälleen uuden mahdollisuuden.

– Sinä hetkenä, kun sain ensi kertaa tietää olevani raskaana, tuntui, kuin joku olisi suudellut jokaista sieluni arpea hiljaa. Ja siinä kohtaa, kun sain lapseni ensi kertaa syliin, tuntui kun arvet olisivat umpeutuneet. Vierelläni oli ihminen, jota rakastin aivan valtavasti ja pyyteettömästi, ja hänenkin rakkautensa minua kohtaan oli pyyteetöntä ja aitoa, Kaseva kertoo käänteentekevästä hetkestä. 

Tuolloin nainen teki myös vakaan päätöksen, että hän tulisi vakuuttamaan lapsensa siitä, että hän on täydellinen, kaunis ja hyvä juuri omana itsenään. Kaseva kertoo pyrkivänsä tekemään kaikkensa myös sen eteen, että hänen lapsestaan ei tulisi kiusaajaa.

Vuodet ja ylä- ja alamäet ovat opettaneet naiselle paljon etenkin siitä, että ulkonäön tai elämäntavan suhteen ei tulisi tehdä päätelmiä, vaan antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuus. Tämä on myös asia, jonka hän toivoo jokaisen meistä ymmärtävän.

– En ole itserakas ihminen, mutta olen oivaltanut, että koskaan ei voi rakastaa itseään liikaa. Vaikeudet pitää yrittää kääntää voitoksi ja koskaan ei ole liian myöhäistä. Usko unelmiisi ja itseesi. Hyvä tulee hyvän luo, Kaseva toteaa.

***