Onnettomuustutkija muistelee kolaria, joka paljasti autojen turvallisuudessa tapahtuneen harppauksen: "Vanhemmassa autossa menehtyivät kaikki, kun uudemmassa kuskilta nyrjähti vain nilkka"
Jos onnettomuustutkija saisi päättää, tulisi kaikkiin autoihin päihdelukko.
Kokenut onnettomuustutkija Tapio Kyngäs kertoo Onnettomuustietoinstituutin tiedotteessa 2000-luvun autojen rakenteen kehittyneen aiempaa vaativampien törmäystestien myötä matkustajia paremmin suojaavaksi.
Tämän päivän ajoneuvot myös keräävät ja tallettavat yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi turvajärjestelmien toiminnasta ja kuljettajan reaktioista onnettomuustilanteessa. Tätä dataa myös Kyngäs itse hyödyntää tutkiessaan kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia.
– Muistan onnettomuuden, jossa uudempi auto törmäsi 1990-luvulla tehtyyn autoon. Vanhemmassa autossa olleet menehtyivät kaikki, kun uudemmassa autossa kuskilta nyrjähti vain nilkka, kuvailee Kyngäs.
Onnettomuustutkinta noudattaa vakioitua menetelmää, sillä tasalaatuinen ja kattavasti kerätty aineisto antaa mahdollisuuden hyödyntää sitä mahdollisimman tarkasti. Tutkinnan keskeisimpänä tavoitteena on liikenneturvallisuuden edistäminen. Autojen turvallisuus on parantunut, mutta petrattavaa olisi Kyngäksen mukaan vielä etenkin tienkäyttäjien asenteissa.
– Monia asioita on saatu parannettua, esimerkiksi liikenneinfrassa on poistettu näköesteitä ja muutettu kevyen liikenteen väylän paikkaa turvallisemmaksi. Myös autojen turvallisuus on kehittynyt huimasti, mutta ei auta, jos auto on turvallinen, jos kuljettaja ulosmittaa turvallisuuden omilla toimillaan, Kyngäs sanoo toivoen monilta autoilijoilta asennemuutosta.
– Jos yhden asian saisin tehdä liikenneturvallisuuden hyväksi, niin se olisi ehdottomasti päihdelukko autoihin. Päihteet ovat tänä päivänä liian usein osatekijänä onnettomuuksissa, Kyngäs toteaa.
Lue myös: Kokenut onnettomuustutkija nosti esiin todellisen sähköautohuolen – "Ei valvota mitenkään"
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää