Vanessa Törnblomin ura juristina ja henkilöstöjohdon tehtävissä oli vasta alkutaipaleella, kun hän ajautui henkisesti umpikujaan. Häntä piinasi kysymys, onko hän lainkaan oikealla alalla ja elääkö hän lainkaan omaa elämäänsä. Työpaikallaan hän häpesi masennustaan ja jäi yksin.
Vanessa Törnblom on John Websterin uuden dokumenttielokuvan suomalainen päähenkilö. Kansainvälinen dokumentti pohtii nousevan valkokaulussukupolven ahdistusta. Miksi teen työtäni, onko tässä mitään järkeä, ymmärtääkö firman johto tietokoneen jatkeena olemisen tuskaa?
Suomalaiset ovat työtyytyväisyystilastojen kärjessä, mutta miten paljon tyytyväisyydestä on kulissia. On helpompaa vastata ”ihan tyytyväinen” kuin tunnustaa, että välinpitämättömyys ja turhautuneisuus firman osasena on kasvava tunne.
Loputtomia palavereja, joissa yksi puhuu ja muut kelaavat kännykkäänsä. Päätöksiä ei tehdä, vaan ne siirretään seuraavalle pomolle. Tätä dystopiaa Websterin dokumentti pui – myös mustan huumorin läpi.
Vanessa Törnblomia paha olo ei naurattanut yhtään.
Itku auttoi markkinoilla
– Eräänä päivänä en enää jaksanut mitään. Itkin ja menin lääkäriin. Jäin neljän kuukauden sairauslomalle, kuvailee Vanessa Törnblom.
– Tunsin kovaa häpeää. Miten selitän tämän työkavereille? Jätän heidät pulaan. Tämä on tyypillistä ajattelua ihmiselle, joka kokee burnoutin.
Elokuvassa Törnblom kertoo, miten hän mietti aamujen työmatkoillaan, että olisi parempi jäädä auton alle. Se olisi ollut helppo selitys sille, miksi hän on sairauslomalla.