Mainos

Omistaja sai koiravahdin kiinni härskeistä puuhista – naiselta ontuva selitys: "Minulle tuli kuuma"

1:10

Caseyn koirien vahtivuoro ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Erikoiseksi muuttuneesta tilanteesta uutisoivat muun muassa LADbible ja VT.

Casey Brengle, 26, palkattiin neljäksi päiväksi vahtimaan Rosie Brownin kahta lemmikkiä tämän Kalifornian asunnolle.

Casey oli ilmeisen selvä valinta, sillä hän oli saanut lukuisilta asiakkailta tekemästään työstä täydet viisi tähteä. Hänen rekrytointinsa tapahtui Wag!-nimisen koiranvahtisovelluksen kautta. 

Tällä kertaa Casey ei saanut työkeikastaan kymmentä pistettä – tai edes papukaijamerkkiä. Hän ei nimittäin ehtinyt olla vahtikeikallaan kovinkaan kauaa, kun asunnon hälytysjärjestelmä hälytti.

– Kotimme turvakameranauhoilla ollut hahmo näytti mieheltä, jota en todellakaan ollut odottanut asuntoomme, tapahtumahetkellä häissä ollut koiranomistaja kommentoi ABC7:lle.

Sohva meni vaihtoon: "En enää voi edes koskea sitä"

Turvakameratallenteet todistavat, että Casey ja vieras mies olivat kiihkeissä tunnelmissa oletettavasti niin olohuoneessa, makuuhuoneessa kuin asunnon vierashuoneessakin.

Videonauhoista käy myös ilmi, että koiranvahti istui ja lopulta myös makasi alasti olohuoneen sohvalla. VT:n mukaan Rosie oli säästänyt sohvaa varten puoli vuotta.


– Se oli aikaisemmin suosikkipaikka kodissani. Nyt en enää voi edes koskea sitä, asunnonomistaja vaikeroi.

– Se ei ollut sitä, mitä hän luulee sen olleen. Minulle tuli kuuma. En edes pidä vaatteiden käyttämisestä, koiranvahti perusteli käytöstään. 

Työtkin jäivät tekemättä

Sen lisäksi, että koiranomistaja sai todistaa koiravahtinsa eroottisia treffejä omassa olohuoneessaan, videonauhat todistivat sen, ettei Casey hoitanut koiria niin kuin ennalta oli sovittu.

Nuori koiranvahti ei käyttänyt koiria pitkillä kävelylenkeillä, vaan hän päästi Daisyn ja Pennyn ulos vain viideksi minuutiksi vessakäyntiensä ajaksi.

Kaiken kukkuraksi Casey oli haukkunut toista koiraa nartuiksi, koska turhautuneesta naisesta koira oli käyttäytynyt ”idioottimaisesti”.

Casey rikkoi räikeästi Wag!-koiranvahtisovelluksen sääntöjä. Hänen tilinsä sovelluksessa on nyt suljettu ja Wag! on luvannut korvata tapahtuneen Rosielle ja tämän kahdelle koiralle.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja