Mainos

Oma lapsi menehtyi – äiti lahjoitti sairaalalle historiallisen määrän rintamaitoa

Yhdysvaltalaisäiti lahjoitti paikalliselle sairaalalle huikeat viisisataa litraa rintamaitoa sen jälkeen, kun hänen oma pienokaisensa menehtyi. 

Lapsensa menettänyt äiti päätti tehdä parhaan mahdollisen teon, mitä hän siinä surullisessa tilanteessa pystyi tekemään. 

Demi Franden vietti kuukausia lastensairaalassa ennenaikaisen synnytyksen vuoksi. Hänen poikansa Leo syntyi kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa harvinaisen vatsahalkion kera, jonka vuoksi hänen sisäelimensä kasvoivat kehon ulkopuolella. Terveysongelmista johtuen Leo ei pystynyt syömään äitinsä rintamaitoa suuria määriä kerrallaan. 

Tämä oli äidille kova paikka, sillä syöttäminen oli äidille yksi harvoista keinoista saada letkujen peitossa oleva vauva lähelleen.

– Upotimme pumpulipuikkoa maitoon ja asetimme hänen suulleen, äiti kertoo kokemistaan vaikeuksista.

Pumppasi maitoa kolmen tunnin välein

Hyvästä hoidosta huolimatta poika ei selvinnyt, vaan hän menehtyi rauhallisesti perheensä läsnä ollessa vain kymmenen kuukautta syntymänsä jälkeen.  Äiti kertoo, että he eivät elä nykyisin päivä, vaan hetki, kerrallaan.

– Yritämme edelleen hahmottaa, miten voimme elää ilman niin suurta osaa elämästämme, hän oli pieni pala sieluamme.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kiittääkseen henkilökuntaa poikansa hyvästä hoidosta, Frandsen päätti tehdä sairaalalle erityislaatuisen lahjoituksen. Hän lahjoittikin sairaalan pienille potilaille rintamaidon, jota hän oli kerännyt talteen poikansa syntymästä saakka.

Äiti oli jatkanut rintamaidon pumppaamista vielä poikansa kuoleman jälkeenkin kolmen tunnin välein. Maitoa hänelle oli kertynyt kaiken kaikkiaan uskomattomat 500 litraa. Lastensairaalan pieniä potilaita ruokitaan Frandsenin lahjoittamalla maidolla taatusti vielä pitkään.

Video: Mihin äitiä tarvitaan? Lapset kertovat.

Lähde: People 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.