Ollila: Nokian käänne tapahtuu loppuvuonna

Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa Porissa 15. heinäkuuta 2011.
Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa Porissa 15. heinäkuuta 2011.Lehtikuva
Julkaistu 25.04.2012 09:08(Päivitetty 07.05.2012 23:27)

Niko Ranta

niko.ranta@mtv.fi

Matkapuhelinvalmistaja Nokian väistyvän hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan näkemyksen mukaan yhtiön käänne tapahtuu tämän vuoden loppupuolella. Yhtiön tuloksiin hän ei ota kuitenkaan kantaa.

– Olen aivan vakuuttunut siitä, että uusi käänne tapahtuu ja siitä tulee merkkejä jo tämän vuoden puolella. Tuomme koko ajan uusia tuotteita markkinoille. Kaikilla toimilla on oma positiivinen vaikutus ja olen vakuuttunut, että tulemme näkemään käänteen, Jorma Ollila sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Ollila muistuttaakin, että Nokia on isossa murrosvaiheessa, jonka aikana vaaditaan kärsivällisyyttä. Hän antaakin siis toimitusjohtaja Stephen Elopille täyden tukensa, vaikka yhtiön osake on romahtanut Elopin toimitusjohtajakauden aikana.

Kun Elop aloitti Nokian toimitusjohtajana 21.9.2010, yhtiön osake oli noin 7,5 eurossa. Nyt Nokian osakkeella käydään kauppaa kuitenkin reilulla 2,7 eurolla.

Nokia ja ohjelmistoyhtiö Microsoft ovat tehneet tiivistä yhteistyötä puhelimien kehittämiseksi. Ollila muistuttaa kuitenkin, että Nokian täytyy tuoda markkinoille tuotteita entistä nopeammin.

Jorma Ollila jättää Nokian hallituksen puheenjohtajuuden ensi viikolla. Hänen tilalleen nousee Risto Siilasmaa.

Katso Nokian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan haastattelu: (Huomenta Suomi 25.4.2012)

Sumo video id

Sumo video id

Sumo video id

Nokia myöntää ensimmäistä kertaa: Emme ole enää ykkösiä

Jorma Ollila: Luotan Elopiin sataprosenttisesti

Nokian hallituksen puheenjohtaja ei säikähtänyt Applen huipputulosta

Ollila: Nokian tämänhetkinen vaihe askarruttaa

Ollilan Nokia-vuosissa nousuja ja laskuja

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi