Nokian hallituksen puheenjohtaja ei säikähtänyt Applen huipputulosta

Matkapuhelin- ja teknologiajätti Apple kertoi viime yönä Suomen aikaa ennakoitua paremmasta alkuvuoden tuloksesta. Se ei kuitenkaan säikäytä Nokian hallituksen väistyvää puheenjohtajaa Jorma Ollilaa, joka on luottavainen Nokian tulevaisuuteen.

Edes luottoluokittaja Fitchin ilmoitus siitä, että Nokian lainojen luokitus laski eilen roskalainaluokkaan, ei hetkauta Ollilan mieltä. Ollilan mukaan korkean teknologian alalla nopeat heilahtelut ovatkin mahdollista.

– Kaikilla on omat kokemuksensa korkean teknologian alueella, miten selvitään hankaluuksista. Applella on ollut omat ongelmansa 1990-luvun loppupuolella. Nokialla on ollut useita ongelmia viimeisen 25 viiden vuoden aikana.

– Nokia on 147-vuotias yritys ja siinä ajassa yhtiö on uusiutunut lähes kokonaan kymmenkunta kertaa, riippuu laskutavasta. Ja uskon, että Nokia selviää tästäkin vaiheesta, Ollila sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Nokian markkina-asema ja osakekurssi on laskenut reippaasti viimeisen parin vuoden aikana, kun yhtiö on uudistanut strategiaansa. Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä Microsoftin kanssa.

Applen liikevaihto tilivuoden toisella neljänneksellä oli 39,2 miljardia dollaria eli noin 29,7 miljardia euroa. Erityisesti hittituotteet iPhone ja iPad vauhdittivat yhtiön tulosta. Yhtiö myi yksin iPhonea yli 35 miljoonaa kappaletta neljänneksen aikana.

Applen liikevoitto nousi 11,6 miljardiin dollariin eli noin 8,8 miljardiin euroon.

Nokian tulos ennen veroja tammi-maaliskuussa oli puolestaan 390 miljoonaa euroa tappiolla, kun vuodentakaisena ajankohtana voittoa tuli vielä 668 miljoonaa euroa. Tulokset ovat Nokian raporteissaan käyttämiä vertailukelpoisia ei-IFRS-lukuja.

Jorma Ollila jättää Nokian hallituksen puheenjohtajan pestin ensi viikolla. Hänen tilalleen nousee Risto Siilasmaa.

(MTV3)

Katso Nokian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan haastattelu: (Huomenta Suomi 25.4.2012)

Lue myös:

    Uusimmat