Olli Lindholm avoimena uutuuskirjassa: "Isä ei halunnut tunnustaa, että olen sen lapsi"

Yön solistin rankka menneisyys –"Olli on alkoholisti" 8:07

Arno Kotron kirjoittamassa Yö-solistin elämäkerrassa käydään läpi muun muassa Lindholmin isäsuhdetta.

Yö-yhtyeen Olli Lindholm, 53, käy avoimesti läpi elämäänsä runoilija Arno Kotron kirjoittamassa Yhden miehen varietee -kirjassa (Docendo).

Maaliskuussa 1964 Porissa syntynyt Lindholm kertoo heti kirjan alussa lapsuudestaan.

– Olin perheen ensimmäinen ja viimeinen lapsi. Isä oli jatkuvasti töissä rakennustyömailla ympäri Suomea, työnjohtajana Perusyhtymällä. Ja isästä jos puhutaan, niin pitää mainita yksi juttu. Olen siitä erikoinen lapsi, että mulla on kantapäässä jännä viilto. Se kertoo, että isyystesti on tehty. Isä ei halunnut tunnustaa, että olen sen lapsi, Lindholm kertoo kirjassa.

– Äidilläkin oli siinä mielessä rajalliset mahdollisuudet huolehtia minusta, että olin ainoastaan kolme kuukautta vanha kun äiti meni töihin Porin puuvillatehtaalle. Äidin kaksi siskoa oli sitten aika paljon vastuussa minusta.

Lindholmin äiti jäi sittemmin pois töistä ja perhe muutti Porin lähelle Pomarkkuun.

– Vuokra-asunnossa oli pari huonetta ja keittiö. Isähän oli tosiaan jatkuvasti poissa kotoa, kun hänellä ei ollut autoa ja matkat kestivät pitkään. Äidin poikahan mä olen, yllättävän monet muusikot on. Mutta vaikka ilman isää kasvoinkin niin oli elämässä kuitenkin isähahmo, äidin veli, laulaja toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat