Jukurien SM-liigajoukkueen uusi päävalmentaja Olli Jokinen teki 1231 NHL:n runkosarjaottelussa 321 maalia. Verkko olisi voinut heilua vielä enemmän, jos hänet olisi varustettu samalla tiedolla kuin nyt.
LUE MYÖS: Jukurien kultaleijona loukkaantuneiden kirjoissa – Olli Jokiselta jämäkkä linjaus
Jokisen päässä syttyi lamppu keväällä Jukurien tapahtumassa. Tuntuu oudolta, mutta 42-vuotias ex-pelaaja testasi ensimmäistä kertaa elämässään perinpohjaisesti, että millainen jääkiekkomaila hänelle sopii.
Jokinen pelasi NHL:ssä mailalla, jonka flex eli kiertojäykkyys oli 107. Viima Hockeyn taitovalmentaja Iiro Mäntylä arvioi, että Jokiselle oikea luku olisi noin 77.
Kaiken lisäksi Jokisen maila oli lyhyt, joten todellinen flex oli noin 115–120: eli todellisuudessa rautakanki.
– Kyllä siinä vähän sellainen masennuksenpoikanen tuli, Jokinen naurahti MTV Urheilun haastattelussa.
Jokinen ei vaihtanut juurikaan edes mailamalliaan NHL-uran aikana, vaikka komposiittimailat kehittyivät valtavasti vuosien varrella. Vanhaan mallin maalattiin uudet värit päälle.
– Välillä joku valmentaja tuli sanomaan, että pitäisi muuttaa käyristystä tai jäykkyyttä. Kun kysyi, että miksi, he eivät pystyneet perustelemaan. Kun ehdotettiin mailan pidentämistä ulottuvuuden parantamiseksi, vastasin, että sitten en pysty ampumaan sillä.