Olkiluodon viivästyminen ja nouseva energiantarve herättävät professorissa huolta – "Luulen, että helpot säästökeinot on nyt käytetty”

Sähkön hinta ja riittävyys talvella 8:46
Katso tuorein arvio sähkön hinnasta ja riittävyydestä talvella.

Olkiluoto 3:n sähköntuotannon viivästyminen ja kylmenevä sää vaikeuttavat Suomen jo valmiiksi hankalaa energiatilannetta.

Teollisuuden Voima kertoi perjantaina, että Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin sähköntuotanto viivästyy ja jatkuu aikaisintaan joulupäivänä, säännöllinen sähköntuotanto vasta helmikuussa.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiatekniikan professori Juhani Hyvärisen mukaan täytyy pitää mielessä, että vaikka Olkiluodon koekäyttö ja toiminta täydellä kapasiteetilla viivästyvätkin, Olkiluoto 3:n jäljellä oleva koekäyttö tuottaa sähköä melkein koko ajan täydellä teholla jo ennen kuin siirrytään kaupalliseen käyttöön. Reaktorista odotetaan apua sähköpulan helpottamiseen jo talven aikana.

Tähänastiset toimenpiteet eivät riitä

Tilanne ei ole kuitenkaan helppo. Sää on viilennyt, tuulivoimalat toimivat vajaalla kapasiteetilla sään vuoksi ja sähkön hinta on pysynyt korkealla. Uhkana on, että sää kylmenee entisestään tai luvassa on sähkönkulutusta lisäävä pitkä erittäin kylmä jakso.

– Tällä hetkellä sähkön kulutus on noin 11 000 megawattia. Kaikkien aikojen ennätys, josta on jo jonkin aikaa, on 15 000 megawattia. Jos tarve nousee niin korkeaksi, ollaan liemessä, Hyvärinen toteaa.

Hän ei lähde spekuloimaan sillä, onko talveksi odotettavissa sähkökatkoja ja jos on, miten pitkiä. Tilanne on kuitenkin haastava eikä helppoa ratkaisua ole näköpiirissä.

Suomalaiset ovat innostuneet säästämään sähköä, ja nyt kulutusta on saatu laskemaan noin 10 prosenttia. Tämä on helpottanut tilannetta, mutta yksityishenkilöiden toimenpiteet sähkön säästämiseksi eivät riitä paikkaamaan kovan pakkasen aiheuttamaa kysynnän kasvua tai tuulivoimatuotannon vajetta tyynellä säällä.

– Luulen, että helpot säästökeinot on nyt käytetty, seuraavaksi täytyy kokeilla rajumpia konsteja. Jos tulee pitkä kylmä jakso, sähkönsäästötoimet alkavat koskea meidän päivittäisiä toimintojamme ja teollisuuttamme. Mutta maltin kanssa ja rauhallisesti, niin selvitään talvi.

Motiva ja muut asiantuntijatahot ovat jakaneet vinkkejä energian säästämiseen ja on mahdollista saada energianeuvontaa, jotta kulutustaan voi entisestään pienentää. Lämmittäminen ja jäähdyttäminen vievät sähköä. Kodinkoneista kylmälaitteet ovat yksi suurimmista sähkönkuluttajista ja siksi pakastimen tyhjentäminen ulkopakkasiin voisi auttaa kylmällä kelillä. Toisaalta esimerkiksi led-jouluvalot parvekkeella kuluttavat niin vähän energiaa, että Hyvärisen mukaan niitä voi polttaa melko huoletta jouluilon tuomiseksi.

Energiatuotannon heikkoudet paljastuneet

Suomeen on perinteisesti tuotu sähköä lähinnä Ruotsista, mutta maan omakin energiatilanne on tällä hetkellä heikko – erityisesti Etelä-Ruotsissa. Ydinvoimaloiden huollot jättävät loven energian tarjontaan. Pohjois-Norjasta sähköä tuodaan Ruotsin kautta, ja hinta nousee jatkuvasti rajan yli mentäessä. Myös Baltian suuntaan on yhteys, mutta hinnat ovat samalla tasolla kuin Suomessa. Suomen energiatilannetta ei voi laskea tuontisähkön riittävyyden varaan.

Vaikka sähkön markkinahinta on jo pitkään ollut korkea ja pörssisähkön käyttäjien on ollut vaikea löytää ajankohtia, jolloin sähkö olisi edullista, Hyvärinen muistuttaa, että merkittävä osa sähköstä myydään silti muilla kuin markkinahinnoilla:

– Monilla sähkön hinta on sovittu jo viime vuonna, ja se on etukäteen myyty ja ostettu futuureilla. Markkinahinta on se, mitä joku on valmis maksamaan ja kokee, että saatava hyöty on suurempi kuin sähkön hinta.

Hänen mukaansa vaikka nyt ollaan tiukassa paikassa, on hyvä että nykyinen tilanne on paljastanut, mikä Suomen energiatilanne on ja kuinka järjestelmä todella toimii. Esimerkiksi tuulivoimakapasiteetista ei ole hyötyä, jos ei tuule, ja puutteet yhdellä energiatuotannon osa-alueella heijastuvat toisaalle koko markkinaan.

Lue myös:

    Uusimmat