Olisitko tunnistanut takavuosien kestosuosikkia? Ford Mondeo sai uuden upean ilmeen, mutta älä suotta vedä ostohousuja jalkaan
Ford on esitellyt täysin uuden Mondeon, mutta eurooppalaisasiakkaiden harmiksi uutuus tulee tarjolle vain Kiinaan.
Mondeon vuonna 1993 alkanut taru on tulossa Euroopassa päätökseensä tänä vuonna. Myyntiluvut eivät ole huimanneet päätä enää pitkään aikaan, eikä auto ole ollut kehityskohteiden tärkeysjärjestyksessä yhtä korkealla kuin ennen vanhaan.
Euroopan-markkinoille suunnattua Mondeota on valmistettu Espanjan Valenciassa, mutta tuotannolle pannaan stoppi maaliskuussa.
Päätöksen taustalla on kuluttajien kasvava kiinnostus katumaastureita kohtaan. Fordin mukaan Mondeon segmentin autojen myynti on romahtanut 80 prosentilla vuosituhannen vaihteeseen verrattuna.
Kiinassa jatketaan
Kiinassa Mondeon tulevaisuuteen sentään vielä luotetaan. Shanghaissa paljastettu viidennen sukupolven Mondeo on aiempaa matalampana ja leveämpänä varsin näyttävä ilmestys.
Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miltä uutuus näyttää.
Aggressiivinen keulailme, koko keulan leveydeltä loistavat viirumaiset etuvalot erillisine päiväajovaloineen ja terävät linjat luovat autoon hieman toisenlaista dynamiikkaa kuin suomalaisille tuttu versio. Peräpäässä on lisäksi nähtävissä Mustangin inspiroimaa valokuviosuunnittelua. Sporttisen sedanin muodot viitoittavat samalla Fordin yleisempääkin muotoilusuuntaa Kiinassa.
Kiina-Mondeo on rakennettu samalle C2-alustalle kuin Euroopassa myytävä Focus. Autosta tulee tiettävästi tarjolle 1,5- ja 2,0-litraisilla nelisylinterisillä bensakoneilla varustetut versiot, joista jälkimmäisestä saadaan irti 240 hevosvoimaa. Myös ladattavan hybridin kerrotaan olevan suunnitelmissa.
Ford ei julkaissut vielä sisäkuvia uudesta Mondeosta, mutta aiheesta uutisoiva Autocar viittaa kiinalaislähteiden tietoihin, joiden mukaan kojelaudasta löytyy peräti 1,1 metriä leveä näyttö. Digitaalinen mittaristo on 12-tuumainen, ja kojelaudan keskellä oleva kosketusnäyttö peräti 27-tuumainen.
Uusi Mondeo paljastettiin Fordin tuliterässä Shanghain-muotoilukeskuksessa.
Mondeo on ollut Kiinassa myynnissä vuodesta 2002 asti.
Lähteet: Ford, Autocar
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää