Olga Temosen saamat syöpähoidot vaikuttavat auttavan ja tulevaisuus näyttää valoisammalta.
Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen ja hänen puolisonsa näyttelijä Olga Temonen edustivat yhdessä suomalaista elokuvaa jälleen juhlistaneessa Jussi-gaalassa perjantaina 21. maaliskuuta.
Olga Temonen kertoi joulukuussa 2023, että paria kuukautta aiemmin hänen aivoistaan oli löytynyt syöpä, jota ei sen sijainnin takia pystytty leikkaamaan. Sittemmin Temonen on saanut hoitoa sairauteensa niin Suomessa kuin ulkomailla Saksassa.
MTV Uutisille Temonen kertoi Jussi-gaalan punaisella matolla olevansa taas viikon päästä menossa Saksaan hoitoihin.
– Hyvältä näyttää kaikin puolin. Ei ole uusiutunut ja on ihan pieni tihru enää jäljellä siellä sitä kasvainta. Kaikki on tosi hyvin, Temonen kuvaili tilannettaan.
Temosen Saksassa saamaa sähköterapiamuotoa ei ole saatavilla Suomesta, ja siihen vaikuttaa Temosen mukaan Suomen tiukempi lainsäädäntö.
– Se hoito on kuitenkin vähän semmoista vaihtoehtoista. Ymmärrän sen, että on vaikeaa ottaa sellaisia käyttöön. Mutta minulle se tuntuu auttavan, en tiedä auttaako jollekin muulle, mutta minulle auttaa.

