Oletko tulostanut autoosi pelastuskortin? Se voi pelastaa henkesi

Kuljettajan aurinkolipan päälle laitettava A4-kokoinen lappu ja sen olemassaolosta kertova tuulilasitarra voivat pelastaa sinun tai läheisesi hengen onnettomuustilanteessa.

Kolarista selviäminen hengissä tai vähemmin vammoin on nykyautossa todennäköisempää kuin vanhemmissa. Turvallisuuden taustalla olevat turvatyynyt, erilaiset panokset, korkeajännitekaapelit ja suurlujuusteräs tuovat kuitenkin omat haasteensa pelastustoimiin kolaripaikalla.

Pelastuskortti on A4-kokoinen vakiomallinen kaavakuva autosta. Kortista selviää nopealla vilkaisulla, mitkä korinosat ovat vahvistettua materiaalia sekä missä sijaitsevat pelastustyössä huomiota tarvitsevat komponentit. Korttiin on merkitty myös suositeltavat korin leikkauskohdat.

Mihin pelastuskorttia tarvitaan?

Uusien autojen erikoisvahvat, törmäysvoimia matkustamon ulkopuolelle ohjaavat, rakenteet sekä lukuisat turvatyynyt, turvavöiden esikiristimet ja monet muut varusteet suojaavat matkustajia tehokkaasti.

Uusillakin autoilla joudutaan silti onnettomuuksiin, joissa kuljettaja tai matkustajat saattavat jäädä autoon puristuksiin tai tilanne muuten vaatii esimerkiksi onnettomuusauton katon irrottamista. Siinä missä vanhan auton katto on helppo leikata pois, uuden auton leikkaaminen väärästä, vahvistetusta kohdasta, voi hajottaa järeät, hydrauliset sakset.

– Myös turvatyynyt ja niiden panokset saattavat aiheuttaa pelastustyön aikana lauetessaan turvallisuusriskin niin uhrille kuin pelastustyöntekijöille, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen varoittaa.

Turvavarusteiden ohella hybridi- ja erityisesti sähköautojen korkeajännitekaapelit aiheuttavat pelastajille päänvaivaa. Myös uudet polttoaineet, kuten kaasu, on otettava pelastustöissä huomioon.

– Tästäkin syystä pelastuslaitosten pitää tietää tarkasti, missä kohtaa esimerkiksi akut tai polttoainesäiliö sijaitsevat, Vesalainen toteaa.

pelastuskortti symbolit

Autoista ei välttämättä aina ensi silmäyksellä näe, millä polttoaineella se toimii – varsinkaan onnettomuuden jälkeen.

Pelastuslaitos siis tarvitsee onnettomuuspaikalle tullessaan tiedon auton rakenteista voidakseen mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti aloittaa pelastustyöt. Monilla pelastuslaitoksilla on käytössään sähköinen järjestelmä, josta saadaan nopeasti kuvaruudulle selkeät kaavakuvat onnettomuudessa olleen ajoneuvon vahvistetuista rakenteista, turvatyynyjen ja niiden panosten sekä akun ja polttonestesäiliön sijainnista.

– Kaikilla pelastuslaitoksilla tai yksiköillä ei kuitenkaan ole tällaista järjestelmää käytössään. Tällaisessa tilanteessa autoon tulostettu pelastuskortti nousee arvoon arvaamattomaan, Vesalainen valaisee.

Mistä pelastuskortin saa?

Pelastuskortin voi kuka tahansa tulostaa autoonsa ilmaiseksi, mikäli autonvalmistaja tällaisen mahdollisuuden tarjoaa.

Oman autosi pelastuskorttia voit etsiä osoitteesta http://rescuesheet.info/seite_3.html. Luettelosta tulee valita oikea automerkki, jonka jälkeen ohjautuu valmistajan ylläpitämille pelastuskorttisivuille. Sieltä tulee etsiä oman automallin pelastuskortti.

– Pelastuskortti on tulostettava väritulostimella, Vesalainen huomauttaa.

Tällä hetkellä pelastuskortit löytyvät pääsääntöisesti saksalaisten valmistajien tai maahantuojien internetsivuilta. Saksankielisiltä sivuilta pelastuskortit löytyvät sanalla Rettungskarten, Retungsdatenblätter tai Einsatzblätter. Myös muita kieliä on tarjolla – joillakin valmistajilla jopa suomi.

Pelastuskorttia on helppo lukea kieliversiosta riippumatta vakiomuotoisten symbolien ansiosta. Kaikki valmistajat käyttävät samoja symboleita ja samoja värejä.

– Tarkista vielä tulostamisen jälkeen pelastuskortin tiedoista auton merkki-, malli- ja tyyppitiedot, vuosimalli sekä kuvat. Näin varmistat, että sinulla on oikea pelastuskortti, Vesalainen neuvoo.

Pelastuskortin paikka on kuljettajan aurinkolipassa

Pelastuskortti sijoitetaan kuljettajan aurinkolippaan. Tuulilasin kuljettajan puoleiseen alakulmaan liimataan pelastuskorttitarra, joita on jaossa muun muassa Autoliiton palvelupisteissä. Tarra kertoo pelastajille, että kyseiseen autoon on tulostettu pelastuskortti.

– Tarra on liimattava tuulilasiin niin, ettei se saa missään tilanteessa haitata näkyvyyttä ulos autosta, Vesalainen valistaa.

***

Näin kuormaat suksiboksin oikein 4:57

Lue myös:

    Uusimmat