Oletko sinäkin kokenut tämän? Kahden lapsen äitinä oleminen tuo raastavan syyllisyyden

Äiti tunnustaa avoimesti, että hän kokee olevansa pettymys kahdelle pienelle lapselleen.

Yllä olevalla videolla äiti saa lapsensa kiinni "itse teosta"!

Kristi Evansilla on kaksi lasta. Elämä taaperon ja vauvan kanssa ei aina ole helppoa: Evans tuntee usein syyllisyyttä siitä, miten käsittelee lapsiaan. Usein hän menettää hermonsa taaperonsa pyyntöihin, ja seurauksena on paitsi kiukkuinen tytär, myös itkeskelevä pikkuveli.

– En ole ylpeä myöntäessäni, että tätä tapahtuu nykyisin usein, Evans kertoo Scary Mommy -sivustolla.

– On vaativaa huolehtia vastasyntyneestä ja selviytyä taaperon toiveista, ja juuri, kun luulen, että nyt asiat sujuvat, jotakin tapahtuu ja suistun syöksykierteeseen. Nämä syöksykierteet johtavat yleensä siihen, että huudan tytärtäni odottamaan, tai jätän (hetkeksi) itkevän vastasyntyneen, jota en voi palvella heti.

"Olen niin uupunut päivisin"

Evans kokee olevansa pettymys kahdelle pienelle lapselleen. Hän kokee syyllisyyden usein voimakkaana ja jopa itkeskelee asian vuoksi. Kaiken kukkuraksi myös perheen koira kaipaa huomiota!

– Kun esikoistyttäreni oli poikani ikäinen, me lauloimme lauluja, luimme jatkuvasti, kerroin hänelle tarinoita ja juttelimme niin usein, että hän luultavasti toivoi rauhaa ja hiljaisuutta. Nyt olen niin uupunut päivisin, että kumpi tahansa lapsista on onnekas, jos hän saa kuulla ääntäni yli 30 minuutin ajan päivän aikana, Evans sanoo.

– Koen jatkuvasti pettäväni heidät molemmat. Petän tyttäreni, joka on kaksivuotias ja haluaa vain leikkiä jonkun kanssa sen sijaan, että hänelle sanotaan "ei" jokaisessa käänteessä. Ja petän poikani, jonka puheen pelkään viivästyvän puhtaasti sen vuoksi, ettei hän kuullut äidin ja isin juttelevan hänelle tarpeeksi.

Sisaruksesta on iloa kummallekin lapselle

Evans itse on suuresta perheestä, jossa vanhemmat olivat varmasti väsyneitä. Silti hänelle itselleen ei tapahtunut mitään ikävää. Evans myös vakuuttaa itselleen, että sisaruksesta on iloa kummallekin lapselle: he oppivat jakamaan, olemaan kärsivällisiä ja tulevat lopulta olemaan onnellisia toisistaan.

– Äitien kokema syyllisyys on todellista, kuka tahansa äiti voi vahvistaa tämän. Toisen lapsen aiheuttama äidin syyllisyys on brutaalia, ja opettelen vasta navigoimaan sen läpi. Yritän muistaa hengittää ja olla kärsivällinen tyttäreni kanssa – hän on kuitenkin vasta kaksi – ja nollaamaan odotukseni vastasyntynyttä kohtaan (hän alkaa nukkua läpi yön ihan pian) sekä antaa itselleni anteeksi joka päivä. Yritän olla parempi huomenna.

Mitä olet aina halunnut kysyä perhe-elämästä? Kerro meille, me etsimme vastauksen:


Lue myös:

    Uusimmat