6-vuotiaan Liljan rakas Nepo-koira unohtui lähijunaan. Äiti Tiina toivoo, että koira vielä löytäisi tiensä kotiin.
Se tapahtui joulukuun 9. päivä 2018. Silloin Tiina Railon huomio herpaantui hetkeksi.
– Olimme lähijunassa. Nepo oli muovikassissa, jonka nostin tavarahyllylle. Huomioni herpaantui, kun junasta jäätiin pois, enkä tajunnut, että hyllyllä on tavaraa. Lilja hoksasi sen siinä vaiheessa, kun ovi meni kiinni, eikä ovea enää saanut auki.
Lilja, 6, on Tiinan tytär. Nepo on hänen paras ystävänsä: reissussa jo hieman nuhjaantunut lelukoira.
Junan ovien sulkeuduttua perheen muovipussi jatkoi matkaa Nepo sisällään.
– Tytär puhkesi saman tien ihan lohduttomaan itkuun. Nepo on hänelle henki ja elämä. Se on ollut Liljalla varmaan puolivuotiaasta. Hän on nukkunut Nepon kanssa ihan aina, kahta-kolmea yötä lukuun ottamatta. Se on ollut hänellä ensin pinnasängyssä kaverina, se on käynyt mukana kaikki rokotukset ja lääkärikäynnit, on ollut aina mukana joka reissussa, ulkomailla, lentokoneessa. Voi sanoa, että Nepo on Liljan paras kaveri, Tiina kuvaa.
Kukaan ei palauttanut kassia löytötavaroihin
Nepo unohtui P-junaan kello 17.33 Vantaan Hiekkaharjussa. Tiina otti heti yhteyttä löytötavarapalveluun, mutta kukaan ei palauttanut kassia. Hän on tehnyt löytötavarapalveluun myös kirjallisen pyynnön, jossa on liitteenä Nepon kuva.