Oikeuslääkäri: Järvilehto ei voinut kuljettaa turmavenettä

Turmaveneen ratti oli murtunut, eikä oikeuslääkärin mukaan sen aiheuttamat vammat sovi Järvilehdon vammoihin. Tuolin vääntyminen kertoo siitä, että joku on törmännyt takaapäin tuoliin.
Julkaistu 03.10.2012 16:29(Päivitetty 03.10.2012 20:14)

Jarkko Sipilä

jarkko.sipila@mtv.fi

@sipilamtv3

Jyrki Järvilehdon puolustus marssitti Turun hovioikeuden oikeussaliin toisenkin asiantuntijatodistajan, joka myös kyseenalaisti syyttäjän tärkeimmän todisteen eli onnettomuudessa kuolleen miehen vammojen syntymekanismin. Järvilehdon vammatkaan eivät täsmää oikeuslääketieteen professori Pekka Karhusen mukaan siihen, että hän olisi ollut kuljettajan paikalla.

– Lähdin todistajaksi, koska tässä jutussa oli tapahtumassa oikeusmurha, Karhunen totesi.

Karhunen kuvasi tilannetta, jossa hän oli ryhtynyt tutkimaan asioita.

– Jokin asiassa mätti.

– Käräjäoikeus jätti päätöksessään uhrin makaamaan veneen päälle ja vastaan oli tulossa betoniseinä pikajunan vauhdilla. Kukaan ei käsitellyt sitä miten uhri pääsee ohittamaan muurin. Se ei ole mahdollista, Karhunen sanoi.

Karhunen oli lukenut aiemmin oikeudessa kuullun, entisen onnettomuustutkija Kari Alppivuoren lausunnon ja ollut samaa mieltä. Alppivuoren mukaan matkustajan paikalla ollut olisi väistämättä törmännyt sillan seinään. Kuolleen miehen vammat olisivat olleet tällöin paljon pahemmat.

Karhunen ei tehnyt ruumiinavausta, vaan on perehtynyt asiaan asiakirjojen kautta.

Ratin aiheuttamat vammat sopivat kuolleeseen

Karhusen mukaan vammoista voi tehdä toisenlaisen päätöksen kuin mitä Raaseporin käräjäoikeus teki.

– Kuljettaja on iskeytynyt voimakkaasti ohjauspyörään, joka on murtunut.

Esimerkiksi kuolleen miehen reisiluun ja lantion murtuma sopisi siihen.

– Oikeuslääketieteessä haetaan vammojen ja ympäristön suhdetta.

Järvilehdon vammat eivät tue kuski-teoriaa

– Luin Järvilehdon vammat, mutta niissä ei ollut luun murtumia. Kuolleen uhrin vammat sen sijaan sopivat kuljettajan paikalle.

Karhunen oli pohtinut myös Järvilehdon paikkaa. Alppivuoren tapaan Karhunen piti mahdollisena, että veneen lattialla kuljettajan takana oleva henkilö on lyönyt itsensä tuoliin.

– Pinta on aika tasainen, jolloin voima jakautuu.

– Jos Järvilehto on ohjauspyörän takana, niin miten on mahdollista, että ohjauspyörä murtuu, mutta Järvilehdolla on vain pehmytkudosvammoja?

Uhrin vamma?

Karhusen mukaan uhrin vatsassa oleva sirpinmuotoinen vamma ei todista siitä, että tämä olisi törmännyt matkustajan penkin edessä olevaan kulmaan.

– Iho on elastista, Karhunen totesi. Jäljistä ei voi tehdä suoria päätöksiä.

Vatsan iho voi venyä onnettomuustilanteissa ja ruumiissa näkyvät jäljet katsotaan lepotilassa, jolloin kuvio voi näyttää erilaiselta verrattuna siihen mikä sen on aiheuttanut.

Oikeussalissa kuultiin aiemmin ruumista tutkinutta oikeuslääkäri Philippe Lunettaa, joka oli vakuuttunut ruumiin vammojen aiheutuneen matkustajan paikalla.

Katso Jarkko Sipilän juttu (Seitsemän uutiset 3.10.2012)

Sumo video id

Lue myös:

Keskiviikko

Puolustuksen asiantuntija tyrmäsi syyttäjän tärkeimmän todisteen Järvilehto-jutussa - "Mahdotonta"

Järvilehto-jutun syyttäjä ja puolustus ottivat yhteen muistitutkijoista

Tiistai

Psykologi: Järvilehdon muistamattomuus ilmeisen aitoa

"Heräsin vedestä, muuta en muista"

Kuka tässä istui? Uudet kuvat turmaveneestä

Hovioikeus tutustui turmakanavaan

Elinkautinen -blogi: Päivä 1: Puolustus osoittaa olevansa tosissaan

Tuoreimmat aiheesta

Rikos