Mainos

Raahessa äitinsä ja 25-vuotiaan naisen surmannut mies ei ymmärtänyt tekojaan – oikeus selvittää tänään miehen muita rikoksia

1:02
MTV Uutiset oli paikalla, kun asian käsittely oikeudessa alkoi.

Raahen kaksoismurhasta syytetty mies ei ymmärtänyt tekojaan, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos mielentilalausunnossaan. Oikeus määräsi aiemmin äidiltään ja 25-vuotiaalta naiselta hengen teräaseella viime syksynä riistäneen miehen mielentilatutkimukseen.

Oulun käräjäoikeus pui tänään jälleen Raahen kaksoismurhaa ja hiv:n levittämistä koskevaa tapausta. Häntä syytettään henkirikosten lisäksi useista muista rikoksista. Mies osallistuu oikeudenkäyntiin videon välityksellä.

Mies oli tunnustanut henkirikokset. Hän oli myös näyttänyt järven, johon oli heittänyt teräaseen. Lisäksi järvenpohjasta löytyi samanlainen muki, jollaisen mies kertoi sinne heittäneensä.

Ensimmäinen uhri vieras nuori nainen

25-vuotias nainen oli miehelle entuudestaan tuntematon. Nainen löytyi syyskuussa kuolleena tontilta Raahen keskustasta ja äiti kotoaan.

Syyttäjän mukaan teräasetta kantanut mies lähti yöaikaan seuraamaan baarista itselleen ainakin enemmässä määrin tuntematonta naista. Syyttäjän mukaan mies löi ulkona naista useita kertoja teräaseella selkään.

Mies oli jo pidempään suunnitellut jonkin väkivaltarikoksen toteuttamista niin, että kohteena olisi fyysisesti heikompi osapuoli ja nainen, syyttäjä kuvaili haastehakemuksessa. Hänen mukaansa miehen suhtautuminen naisiin oli vihamielistä ja halveksivaa, ja teko oli harkittu.

Jatkoi surmaamalla äitinsä

Neljä päivää tämän jälkeen mies murhasi syyttäjän mukaan 65-vuotiaan äitinsä teräaseella. Myös tämä teko oli syyttäjän mukaan vakaasti harkittu, ja taustalla oli vihaa äitiä kohtaan.

Mies on tunnustanut surmanneensa molemmat naiset mutta kiistänyt, että olisi harkinnut tekoja vakaasti. Tekoihin vaikutti miehen mukaan hänen terveydentilansa.

Oikeus ottaa nyt mielentilatutkimuksen jälkeen kantaa siihen, syyllistyikö mies murhiin vai tappoihin.

Mies kertoi poliisille, minne oli tekovälineen kätkenyt.

0:35

Raiskauksen ja tapon yrityksiä

Mielentilatutkimuksen lisäksi oikeudessa on määrä käsitellä syytteitä törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja tapon yrityksestä. Tapon yrityksessä on kyse siitä, että mies olisi muutamia päiviä ennen henkirikosta yrittänyt kuristaa itselleen tuntemattoman naisen.

Huomenna oikeudessa on määrä käsitellä kahta raiskauksen yritystä. Oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin.

Syytetty on sama mies, jonka seksikumppaneita poliisi etsi viime vuonna, koska mies on hiv-positiivinen. Miestä vastaan on nostettu syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Hänen epäillään olleen suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä kertomatta kumppanille sairaudesta.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja