Oikeus päättää Helsingin yliajosta syytetyn mielentilatutkimuksesta – "Mua v*tuttaa tollaset suojatiellä kävelijät, enkä kadu mitään"

Käräjäoikeus ottaa tänään kantaa siihen, miten Helsingin heinäkuinen yliajo tapahtui. Lisäksi se ratkaisee, tehdäänkö syytetylle mielentilatutkimus.

Viisikymppinen helsinkiläismies ajoi heinäkuussa Helsingin keskustassa suojatiellä kuuden ihmisen päälle autolla. Yksi nainen kuoli, ja muut uhrit saivat vammoja. Miestä syytetään murhasta, viidestä tapon yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Puolustus kiistää tekojen tahallisuuden.

Syytetyn mukaan hän ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Oikeudessa hän luonnehti ajatteluaan kaoottiseksi ja sekavaksi ja kertoi kärsineensä epäiltyjen rikosten aikaan paniikkihäiriöstä ja psykoosista.

Rangaistusseuraamus ja rikosnimikkeet selviävät lopullisesta tuomiosta, joka annetaan myöhemmin.

Helsingin yliajaja kertoo turmapäivän tapahtumista omin sanoin 2:04

Syytetty kertonut poliisille ristiriitaisesti tahallisuudesta

Mies kertoi ajotapansa aiheuttaneen ennen yliajoa useampia läheltä piti -tilanteita. Syytetty kertoi ajaneensa ylinopeutta, ja ihmisiä hyppäsi pois alta.

Poliisille hän totesi heti kiinni otettaessa ajaneensa tahallaan ihmisiä päin.

– Kyllä ajoin tahallaan ihmisiä päin, koska mua v*tuttaa tollaset suojatiellä kävelijät, mua v*tuttaa, koska ne hajotti mun Jaguarin enkä kadu mitään, hän sanoi esitutkintamateriaalin mukaan.

Poliisi kuulusteli miestä heti seuraavana päivänä, jolloin hän sekä kiisti että myönsi tahallisuuden. Kuulustelukertomus on muutoinkin epäjohdonmukainen ja sekava.

Myöhemmin syyskuussa poliisikuulustelussa hän ei enää muistanut, mitä oli sanonut poliisille kiinni otettaessa.

Syytetyllä on taustallaan pakkohoitoa ja rikostuomioita.

Helsingin yliajaja kertoi oikeudelle kärsineensä paniikkihäiriöstä 1:55

Silminnäkijävideo tapahtumapaikalta 28.7.2017:

Helsingissä tapahtunut järkyttävä yliajo 0:30

Lue myös:

    Uusimmat