Helsingin Pohjoisesplanadin kaahailijalle tänään tuomio – syyntakeettomalle miehelle ei vaadita rangaistusta

Poliisilta julki uutta videomateriaalia: Näin lähellä pieni lapsi oli jäädä Esplanadin kaaharin alle 2:01
Poliisilta julki uutta videomateriaalia: Näin lähellä pieni lapsi oli jäädä Esplanadin kaaharin alle

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion Pohjoisesplanadilla vappuna 2022 tapahtuneesta kaahailusta. Väkijoukkoon ajanutta 35-vuotiasta miestä syytetään muun muassa yhdestätoista tapon yrityksestä, kuudesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Syyttäjän mukaan syytetty kiihdytti Pohjoisesplanadilla auton vauhdin yli sataan kilometriin tunnissa ja ajoi ajoradalla olleita ihmisiä kohti jarruttamatta kertaakaan. Auton matka päättyi, kun se törmäsi kahvilan läheisyydessä pysäköitynä olleisiin autoihin.

Tapahtuma-aikaan Pohjoisesplanadilla oli paljon ihmisiä, joista kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti. Jutussa on noin 40 asianomistajaa, jotka joutuivat kaahailun vuoksi vaaraan.

Miehelle tehtiin esitutkinnan aikana mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin syyntakeettomaksi. Syyntakeettomuuden vuoksi syyttäjä ei vaadi miehelle rangaistusta.

Syytetty myöntää toimineensa syyttäjän katsomalla tavalla, mutta puolustuksen mukaan syytteet tulisi hylätä tahallisuuden puutteen vuoksi.

Puolustus: Ei ihmisvihaa

Aluesyyttäjä Kaisa Ahla-Pyhtilä sanoi oikeudenkäynnissä, että syyntakeettomuuden tulisi vaikuttaa ainoastaan siihen, että rangaistus jätetään tuomitsematta. Syytetyn tulisi katsoa silti syyllistyneen tekoihin.

– Siitä tulee rikosrekisteriin merkinnät, ja korvauspuolella on näitä omia asioita. Korvauksia saatetaan sovitella, mutta peruste korvauksille on olemassa, jos hänet on todettu syylliseksi tekoihin.

Puolustuksen mielestä syyntakeettomuus on syyllisyyden poistava peruste, eli syyntakeetonta ihmistä ei voi tuomita rikoksesta.

Puolustus huomautti, että esitutkinnassa ei ilmennyt vahingoittamistarkoitusta tai sen suunnittelua, syytetty ei tunne ihmisvihaa tai vihamielisyyttä yhteiskuntaa kohtaan eikä asiaan liity alkoholia tai huumeita. Puolustuksen mukaan autolla ajettu matka valikoitui syytetylle tutun työmatkan vuoksi.

Koki menettäneensä auton hallinnan

Kaahaustilanne sai alkunsa, kun syytetty ei noudattanut poliisipartion pysähtymismerkkiä Pohjoisesplanadilla Presidentinlinnan kohdalla iltaseitsemän aikaan.

Poliisikuulustelussa mies kertoi hänestä tuntuneen, että hänen autossaan tapahtui jotain erikoista eikä hän kyennyt hallitsemaan sitä. Mies kertoi pelänneensä, että satuttaa jotakuta.

Syytetty kertoi auton "vain kiihdyttäneen ja kiihdyttäneen". Hän sanoi tehneensä kaikkensa minimoidakseen vahingot.

– Se oli tosi erikoista, että jollain tapaa koen, että – – vaikka istuin kuskin paikalla, niin olin niin kuin jollain tapaa matkustaja omassa autossa. Niin kuin ne polkimet eivät jotenkin toimineet normaalisti.

Mies kertoi kokeneensa, että autossa tapahtui hyvän ja pahan välinen taisto, jossa hän oli välineenä.

Lue myös:

    Uusimmat