Auer-käräjillä oikeus kuuli tänään Anneli Auerin vanhinta lasta, 28-vuotiasta tytärtä. Hän on kiistänyt alusta saakka, että mitään rikoksia olisi koskaan tapahtunut.
Kuuleminen erosi merkittävästi Auerin kolmen nuoremman lapsen aiemmista kuulemisista. Heidät Varsinais-Suomen käräjäoikeus on kuullut jo viimeksi kuluneiden viikkojen aikana.
MTV:n rikostoimittaja Rebekka Härkönen seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä Turun oikeustalolla. Tiedot päivittyivät tähän juttuun.
Aikuistuttuaan myös kolme nuorinta sisarusta on perunut puheensa lapsuutensa aikaisista rikoksista. He ovat aiemmin syyttäneet paitsi äitinsä ja tämän ex-miesystävän Jens Kukan (muuttanut nimeään myöhemmin) tehneen heille pahaa, myös vanhimman isosiskonsa osallistuneen aikuisten kanssa näihin iljettäviin tekoihin.
Vanhin sisaruksista oli väitettyjen tekojen alkaessa 9-vuotias.
Auerin nuorimmat lapset ovat aikuisiksi kasvettuaan kertoneet, että valheelliset kertomukset syntyivät sijaisvanhempien painostuksessa sijaiskodin ankarissa olosuhteissa.
Käräjät ovat nyt puolivälissä. Oikeuskäsittelyn on tarkoitus jatkua tammikuun puolenvälin yli.
Oikeudenkäynti on päättyi tältä päivältä, niin myös MTV:n seuranta.
Oikeudenkäynti jatkuu huomenna, jolloin MTV jatkaa päivittyvää tekstiseurantaa salista.
Kiitos mielenkiinnosta ja mukavaa illanjatkoa!
Kello 16.06
Nyt Jens Kukan puolustaja Kaarle Gummerus kommentoi lausuntoa. Hän viittaa lukuisiin samoihin kohtiin, joita syyttäjä nosti esiin nuorinta lasta koskevasta luotettavuuslausunnosta.
Hän nostaa esiin myös sellaisia kohtia, joihin syyttäjä ei ole viitannut.
Kello 15.47
Lausunnossa pohdittiin myös johdattelun vaikutusta lapsen tarinaan ja valemuistoja. Lausunnon mukaan johdattelu saattaa johtaa vääriin muistoihin. Lausunnon mukaan lapset ovat myös herkempiä toisen lapsen antamalle tiedolle.
Lausunnon mukaan esineiden työntäminen intiimialueille saattaa kuulua yliseksuaaliseen käytökseen, joka voi olla seurausta hyväksikäytöstä. Se voi myös jättää vammoja intiimialueille.
Luotettavuuslausunto piti jonkin verran mahdollisena, että Auerin nuorin lapsi olisi valehdellut tietoisesti tai hänen kertomuksensa saattoi johtua valemuistoista. Toisaalta lasten kertomusten alkamisen ja kuulusteluiden välinen aika oli liian lyhyt, jotta sellaisena aikana yleensä syntyisi valemuistoja.
Nuorimman lapsen kertomus tapahtumista ei saanut vahvistusta isossisaruksien kertomuksista.
Isoisän mukaan Auerin nuorin lapsi oli luonteeltaan sellainen, että hän valehteli helposti asiat itselleen parhain päin.
Kello 15.26
Syyttäjän asiakirjan mukaan Auerin nuorimmalla lapsella oli tapana lisätä kertomuksiinsa asioita uusilla haastattelukierroksilla.
Lausunnon mukaan oli mahdollista, että lapsi valehteli. Sitä pidettiin kuitenkin epätodennäköisenä ottaen huomioon, miten paljon kaikki kolme lasta pystyivät kertomaan yksityiskohtia ulkomuistista.
Lausunnon mukaan osa lapsen kertomus vaikutti mielikuvituksellisilta, kuten tekopenisten teippaaminen pirunsarviksi ja peräaukkoon työnnetyt hedelmät. Lausunnon mukaan osa lapsista tuottaa mielikuvituksellisia tarinoita, mutta se ei sulje pois sitä, etteikö hän olisi joutunut hyväksikäytön kohteeksi.
Lausunnossa pohdittiin myös sitä, miten nuorin lapsi muisti niin paljon 3–4-vuotiaana kokemistaan asioista. Lausunnon mukaan muisti on kuitenkin yksilöllinen.
Kello 15.08
Anneli Auer on poistunut oikeussalista. Hän lähti samaan aikaan kuin todistajana kuultu vanhin tyttärensä.
Syyttäjä käy edelleen läpi sitä, miten sijaisvanhemmat kertoivat lasten alkaneen kertoa asioista.
Sijaisvanhemmat kertoivat viranomaisille, että pyrkivät tekemään lapsille joitakin tarkentavia kysymyksiä. lasten kertomukset olivat alkaneet siitä, että nuorin sisaruksista kertoi laittaneensa leluja pyllyynsä.
Sijaisvanhempien mukaan, lapset kertoivat yksitellen vanhemmille asioista, kun toinen vanhempi oli muiden lasten kanssa ulkona.
Luotettavuuslausunnon mukaan Auerin nuorimman lapsen huomattavan yksityiskohtainen määrä seksuaalisuudesta viittaa siihen, että hän on altistunut ainakin seksuaalisen materiaalin näkemiselle. Lapsi oli kuulusteluaikaan 7-vuotias.
Kello 14.56
Syyttäjä nostaa esille esitietojen pohjalta kolmesta nuorimmasta lapsesta laaditut hypoteesilausunnot. Kun lapset olivat kertoneet rikoksista, myös sijaisvanhempia oli haastateltu.
Hypoteesilausunto antoi eri vaihtoehtoja tapahtumille. Lausunnon mukaan ensimmäinen vaihtoehto oli, että Auerin nuorin lapsi on tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi äitinsä, ex-miesystävän tai jonkun muun hyväksikäytetyksi. Toinen vaihtoehto oli, että hän ei ole tullut hyväksikäytetyksi, vaan joutunut väkivallan kohteeksi esimerkiksi sisarustensa taholta tai tehnyt itse itselleen vahinkoa.
Sijaisvanhempien mukaan he olivat yllättyneet lasten kertomuksista ja he halusivat uskoa Anneli Auerin syyttömyyteen. He kiistivät pyrkineensä tahallisesti johdattelemaan lapsia äitiään, tämän ex-miesystävää tai siskoaan vastaan. Tällaista ei tullut esille lausunnon mukaan selvityksissäkään. sijaisvanhemmat kertoivat viranomaisille, etteivät aluksi halunneet sijaisvanhemmiksi ja heidän oletuksenaan oli, että lapset muuttavat takaisin äidilleen myöhemmin.
Kello 14.40
Oikeus piti lyhyen tauon. Oikeudenkäynti jatkuu luotettavuuslausuntojen läpikäyminen alkoi.
Kello 14.14
Oikeudenkäynti jatkui kello 13 Auerin toiseksi vanhimman lapsen lapsuuden aikaisten kuulusteluvideoiden katsomisella. MTV ei ehtinyt tuolloin saliin seuraamaan.
Nyt on tarkoitus siirtyä luotettavuuslausuntoihin, jotka koskevat lasten lapsuuden aikaisia kertomuksia. Oikeus pohtii parhaillaan salassapitoasioita, sillä lausunnoista ilmenee kolmansien osapuolien nimiä ja tietoja.
Kello 12.02
Auerin vanhimman tyttären kuuleminen on nyt päättynyt. Oikeus vetäytyy lounastunnille.
Kello 12.01
Syyttäjä jatkaa kysymyksillä.
Tyttö kertoo taas, että meni kaksitoista vuotta, että hän näki veljensä ensimmäisen kerran erottamisen jälkeen.
– Mä uskon, että se johtui siitä... tavallaan tiedän, kun olen jutellut hänen kanssaan. Se häpeä oli niin suuri, hän kaatoi niin suurta taakkaa ja hän oli tosi pahassa henkisessä tilassa. Se oli liian rankkaa hänelle ja ymmärrän sen, kun se oli mullekin rankkaa. uskon, että samasta syystä hän oli viimeiseksi yhteydessä Fredmaniin, tyttö kertoo.
Fredman kysyy, miksi tyttö on ollut aina kasvissyöjä.
– No tää on tarina, jonka kerron aina uusille ihmisille, kun pitää kertoa joku outo fakta. Mä aloitin 6-vuotiaana, kun äiti testasi sitä. Muut palasivat sekaruokaan, mutta mä jatkoin sitä, tyttö kertoo.
– Meidän perheessä ei ikinä ollut lemmikkejä, eikä ikinä olla mitään tapettu. Joskus on jotain sisiliskoja napattu ulkoa. Eläimet on sydänasia mulle edelleen.
Kello 11.53
Syyttäjä kysyy, mistä isovanhemmat tiesivät, etteivät äidistä ja Jens Kukasta kerrotut tarinat ole totta.
– Se oli itsestäänselvyys. Mun isovanhemmat tunsivat mut tosi hyvin ja olivat mun tärkein tuki ja turva. He tiesivät, etten ole sellainen enkä ikinä tekisi sellaisia tekoja kuin väitettiin, tyttö kertoo.
Hän sanoo tienneensä aina, että tuomio tultaisiin vielä purkamaan. Tytön mukaan purkuidea oli kaikkien yhteinen.
– Aikaisemmin sisarukseni olivat vielä sijaisvanhemmilla, ei heillä ollut mitään omaa valtaa. Ei heillä ollut edes mahdollisuutta olla sossuihin yhteydessä, ei heillä ollut pakokeinoa, tyttö sanoo.
Tyttö kertoo puhuneensa aiemmin äitinsä kanssa, että joskus sisarukset pääsisivät pois sijaisperheestä ja olisi kiva olla heihin yhteydessä.
– Mutta se puheiden peruminen ei ollut ikinä se syy, vaan se, että saisimme olla heidän kanssaan, tyttö kertoo.
– Ollaan me juteltu tästä, mutta ei liikaa, jotta jokaisen muistikuvat säilyisivät. Mutta totta kai tää on ollut puheenaihe meidän perheessä, koska tää on pilannut meidän elämän.
Tyttö vastaa syyttäjän kysymykseen, että viettää paljon aikaa nykyisin koko perheen kesken. Tyttö kertoo, että he viettävät aikaa yhdessä, tekevät ruokaa, pelaavat ja katsovat elokuvia.
Tyttö kertoo käyneensä sisarustensa ja äitinsä kanssa Espanjassa.
– Tää on kysytty vissiin kaikilta. Me maksettiin kaikki omat lennot, mutta äiti oli ihana ja maksoi asunnon.
Kello 11.46
Syyttäjä palaa siihen, kun tyttö kertoi, etteivät lapset osaisi kertoa sellaisia seksuaalisia tarinoita, joita hänen sisaruksensa ovat kertoneet.
– Ne ovat tulleet johdattelulla, on laitettu sanoja suuhun. he ovat itse kertoneet siitä nyt myöhemmin. Emme ole puhuneet niistä niin yksityiskohtaisesti kuin mitä he ovat kertoneet itse oikeudessa, tyttö kertoo.
Syyttäjä kysyy, miksi sijaisvanhemmat olisivat halunneet kertoa heistä tällaisia keksittyjä tarinoita.
– Mäkin haluaisin tietää se oikean syyn. Toivottavasti he itse kertovat sen täällä. Mutta oon ajatellut, että se raha oli syy. He saivat niin valtavan summan, että se oli tosi iso ihmisille, joilla ei oikein ollut töitä. Ja he suhtautuivat siihen kuin työhön ja panivat lapset yläkertaan kuudelta, tyttö kuvailee.
– En osaa sanoa summaa, mutta olisiko 9000 euroa.
Tyttö ei tiedä sijaisvanhempien uskonnollisuudesta.
– Mutta jos he kutsuu minua, mikä se oli, saatanansikiöksi tai saatanan kätyriksi, niin kyllä se jotain kertoo. Ehkä siellä oli konservatiivista, piti olla olkapäät peitettyinä, tyttö kertoo.
Kello 11.41
Syyttäjä kysyy, miten sijaisvanhemmat kohtelivat pikkusisaruksia.
– Varmasti paremmin kuin mua, mutta en muista. Myöhemmin se on selvinnyt mulle, kun he ovat kertoneet totuuden, tyttö kertoo.
Syyttäjä kysyy, osaako tyttö kertoa, miksi sijaisvanhemmilla oli tiukkoja sääntöjä.
– Mun veli sanoi hyvinsen, sanon samaa. Että mun kummit on ihan vitun sekaisin, ei kukaan muuten kohtele toisia noin. Sellaisia lapsia, jotka on muutenkin kokeneet rankkoja asioita. Että haukkuu taakaksi ja saatanansikiöiksi, tyttö kertoo.
– Uskon, että mut otettiin silmätikuksi, koska oli vanhin ja minun oli vaikeinta sopeutua niihin outoihin sääntöihin.
Pikkussisarukset alkoivat puhua, että pelkäävät isosiskoaan.
– Mutta se johtui siitä, että heidät on pakotettu valheisiin siellä. Myöhemmin olen saanut tietää, että heille kerrottiin, että mä ja äiti oltaisiin vihaisia heille, mikä ei ole totta, tyttö sanoo.
Tyttö kertoo saaneensa kuulla myöhemmin pikkusisaruksiltaan, että sijaisvanhemmat nimenomaan estivät heitä tapaamasta häntä, äitiä tai ketään sukulaisia. Tyttö itse jatkoi äitinsä tapaamista, yleensä kerran kuussa.
– Siellä oli ohjaaja mukana. Lähinnä juteltiin siellä mun elämästä, että mitä on tapahtunut ja sisaruksista, tyttö kuvailee.
Kun syyttäjä kysyy, onko tyttö puhunut silloin aikanaan äitinsä kanssa oikeudenkäynnissä todistamisesta, tyttö vastaa, että varmasti.
– Mutta mua ei ole yritetty pakottaa mihinkään, olen todistanut omasta halustani. Koska olen puhunut totta alusta asti, tyttö kertoo.
Kello 11.31
Nyt on syyttäjän vuoro kysellä. Tyttö vastailee syyttäjien kysymyksiin. Syyttäjiä on tässä jutussa kolme.
Tyttö kertoo, että isän kuoleman jälkeen lapset kävivät terapiassa, mutta sitten se lopetettiin.
– Siitä ei ollut hyötyä. Varmaan äiti päätti siitä, koska me oltiin liian nuoria päättämään sellaisista. Oltiin liian nuoria niiden asioiden kaiveluun, luulen, että se oli syy, tyttö kertoo.
Hän muistaa että äiti antoi hänelle pari kertaa tukkapöllyä. Muuta väkivaltaa kotona ei ollut.
– Jens vaikutti vähän itsekkäältä ja jyrkältä. Varmaan lapsena tuntui, että hän vei äidin multa, siitä se varmaan johtui.
Välit Auerin veljeen ja lasten tulevaan sijaisisään sekä tämän vaimoon olivat tytön mukaan hyvät. Mutta perhe ei tavannut näitä kovin usein.
– Ennen isän kuolemaa ei juurikaan oltu yhteydessä heihin.
Tyttö muistelee, että kaikilta sisaruksilta kysyttiin sijoittamisesta enon ja tämän vaimon luokse. Päätös asiasta syntyi tytön mukaan jonkinlaisena kompromissina.
– Me oltais haluttu mummilaan ja vaarilaan, se olisi ollut meille paras vaihtoehto. Mutta silloin puhuttiin, että he ovat liian vanhoja, eikä se olisi hyvä vaihtoehto, tyttö kertoo.
Kello 11.25
Auerin vanhimman tyttären kuuleminen jatkuu. Nyt Jens Kukan puolustaja Kaarle Gummerus kyselee häneltä.
Tyttö vastaa, että muistaa äidillään olleen ainakin jotkut treffit jonkun maanviljelijän kanssa.
– Muistan, että hän toi sipsejä, tyttö kertoo.
Tyttö sanoo, että hänen mielestään hänen äitinsä olisi ansainnut jotakin parempaa kuin Jens Kukan. Tyttö muistaa kivaa kaksikon välillä, mutta huutoja tai mitään väkivaltaa hän ei muista.
Tyttö ei muista juuri mitään niistä ajoista. Hän muistaa, että äiti kävi moottoripyöräilemässä Jensin kanssa.
– En muista, että olisimme koskaan olleet yksin kotona.
Tyttö muistaa, että Jensillä oli kaksi poikaa. Pojista hän ei osaa juurikaan sanoa mitään.
– Muistan, että oltiin äidin luona ja sitten Jens ja hänen silloin vaimo olivat siellä käymässä. Silloin kohdattiin viimeksi, mutta lähdin siitä nopeasti pois, tyttö sanoo.
Kello 11.19
Oikeudenkäynti jatkuu. Tauko on ohi.
Kello 11.05
Nyt oikeus pitää lyhyen tauon.
Kello 11.03
Tyttö kertoo keskustelleensa sisarustensa kanssa äidin tuomion purkamisesta.
– Totta kai, tyttö sanoo, mutta kertoo, että aloite on lähtenyt sisaruksista itsestään.
Tyttö kertoo tavanneensa sitten Fredmanin. Tyttö ei muista, onko myötävaikuttanut sisarustensa haluun ottaa yhteyttä Fredmaniin. Patistanut hän ei ole sisaruksiaan.
– En missään nimessä, koska tää on tosi rankkaa, tyttö sanoo.
Viime vuoden lopussa 2024 Korkein oikeus purki Auerin ja Kukan tuomion.
– Toivon, että totuus toteutuisi. Mutta eihän täällä oikeudenkäynnissä ajeta meidän perheelle oikeutta, mutta haluun, että ihmiset tajuaa, että tällaisia asioita voi tapahtua Suomessa. Syyttömiä ihmisiä voi joutua vankilaan, kokonaisten perheiden elämiä pilataan, eikä kukaan joudu vastuuseen.
Tyttö kertoo, että syytteet ovat vaikuttaneet todella paljon hänen elämäänsä, myös se, mitä hänen itsensä on väitetty tehneen.
Kello 10.53
Tyttö kertoo, etteivät isovanhemmat uskaltaneet ottaa asioita puheeksi sijaisvanhempien kanssa.
– Välit olivat niin tulehtuneet, että he pelkäsivät, että ne menevät kokonaan poikki sijaisisän kanssa niin kuin ne melkein menivätkin, tyttö kertoo.
Kun äiti vapautui vankilasta, tyttö oli 17-vuotias. Hän oli muuttamassa omilleen.
– Muistan, että olin tosi iloinen, että se kaikki vihdoin päättyy. Ja oli ihanaa päästä soittamaan hänelle milloin vaan.
Jossain vaiheessa Anneli Auer oli saanut kuulla sosiaaliviranomaisilta, että hänen kaksi nuorinta lasta olivat muuttaneet pois sijaisperheestä lastenkotiin.
– Aloin suunnitella sellaista kirjettä, että jos pikkusiskoni haluisi tavata minua. Olin yrittänyt etsiä heitä somesta monta kertaa, mutta en ollut löytänyt. Sitten pikkusiskoni alkoi seurata minua Instagramissa ja hyväksyin hänen seuraajapyynnön, tyttö kertoo.
– Alettiin vaan kyselee kuulumia. Mua kiinnosti eniten se, että miten ne pärjää. En tiennyt, että mitä siellä on oikeesti tapahtunut, mulla oli vaan omia päätelmiä. Ehkä päällimmäisenä oli helpotus.
Tyttö kertoo, että kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen hän olisi tahtonut heti nähdä pikkusiskonsa.
– Me haluttiin tehdä kaikki kuitenkin laillisesti ja menin tapaamaan sossua. Sitten sovittiin tapaaminen ja siellä oli vieraita ihmisiä, jotka jutteli jostain säästä, kun me ei oltu nähty kahdeksaan vuoteen.
Nuorimman siskonsa hän näki sattumalta myöhemmin kymmenen vuoden kuluttua erosta.
– Alettiin pikku hiljaa näkee useammin, juttelee ja tekee kaikkea yhdessä pikkusiskojen kanssa. Se oli ensin vaikea tilanne, kun he olivat kuin uusia ihmisiä, tyttö kertoo.
– Kävimme aluksi hyvin varovaisesti vanhoja asioita läpi.
Veljensä tyttö tapasi perheen pikkujouluissa 12 vuoden kuluttua erosta. Tyttö alkaa taas itkeä puhuessaan veljestään. Hän kertoo olleensa mukana, kun äiti tapasi lapsensa eron jälkeen pitkän ajan jälkeen.
Kello 10.44
Tyttö kertoo osallistuneensa oikeudenkäynteihin, myös Porissa. Fredman kysyy, onko tyttöä painostettu todistamaan tai kertomaan tietyllä tavalla.
– Ei ole, tyttö vastaa.
Fredman kysyy, onko tyttö nähnyt sisaruksissaan selittämättömiä arpia tai aiheuttanut heille viiltohaavoja tai muita jälkiä.
– En ole. Väitteet ovat valetta.
Sitten Anneli Auer sai tuomion väkivalta- ja seksuaalirikoksista.
– Se oli tosi vaikeaa aikaa. Olin tosi huonovointinen ja masentunut kaikki ne vuodet. Koitin käydä koulua ja elää sitä elämää, tyttö kertoo ja lisää, että haasteita riitti.
– Mä en tiedä, miten sain opinnot kasaan, mutta tein sen ja valmistuin.
Yhteys sukulaisiin säilyi. Tyttö kertoo, että isovanhempien tuki korostui. Äitiinsäkin hän piti yhteyttä, vaikka äiti oli tuomittu häneen kohdistetuista rikoksista.
– Kun vaadin, että saisin tavata sisaruksiani valvotussa ympäristössä, alkoi tulla yhteydenpitorahoituksia, tyttö kertoo.
Viranomaiset kielsivät häntä olemasta yhteydessä enää pikkusisaruksiin. Sama koski isovanhempia ja äitiä. Tytön on vaikea kertoa, miten kova paikka tilanne oli isovanhemmille.
– Totta kai kun olin lapsi, ne eivät näyttäneet sitä kaikkea surua mulle. Mutta kun ne tiesivät, etteivät ne asiat olleet totta, he olivat todella huolissaan sisaruksistani. Sisarusten menetys on ollut mulle se kovin taakka ja niin myös isovanhemmilleni, tyttö kertoo.
Kello 10.38
Tyttö kertoo, ettei muista hirveästi yksityiskohtia kuulusteluista.
– Muistan, että mulle sanottiin, että meidän tietoomme on tullut, että näin on käynyt. Ja sitten mun vastuulla oli selittää, että miksi näin oli kerrottu, jos ne puheet eivät olleet totta, tyttö kertoo.
Tyttö kertoo, ettei kotona puhuttu tällaisia asioita koskaan.
– Ne syytökset, mitä tuli, ne ei millään voinut tulla ton ikäisten suusta. me katsottiin lapsena Sinkkuelämää, joka ei ollut lasten ohjelma. Mutta mä en ainakaan ollut ikinä altistunut pornolle tai tollaselle.
Syytöksiin liittyi myös väitteitä saatananpalvonnasta. Tyttö ei muista, että koskaan olisi kotona palvottu mitään saatanaa.
– Sen muistan, että kun iskä oli syntynyt 6.6., niin iskä on vitsaillut siitä, tyttö sanoo.
– En ole joutunut koskaan hyväksikäytetyksi. Muistan lääkärintarkastukset ja muistan, että olen joutunut riisuutumaan. Oon sanonut, etten halua ja onko pakko. On ihan kamalaa vieraan ihmisen edessä riisuutua alasti, se oli tosi pelottavaa. Mä muistan, että jollain lampulla on katsottu ja jouduin levittää jalat, se oli tosi tungetteleva ja traumaattinen kokemus.
Tyttö kertoo, että oli itsestään selvää, ettei jälkiä yhdynnästä syntynyt. Hän kertoo olleensa tuolloin neitsyt. Arpiin hänellä on selvä mielipide.
– Se on valetta, hän sanoo hänen iholtaan löytyneistä yli 20 arvesta.
Kello 10.30
Tyttö kertoo kuulleensa äitinsä vapautumisesta radiosta, kun oli matkalla vaarinsa kanssa autolla johonkin.
Tyttö oli muuttamassa takaisin äitinsä luokse, jolla oli vielä koti Turun Halisissa. Tytön piti muuttaa syksyllä äitinsä luokse. Hän kävi yökylässä äitinsä luona.
– Ehdottomasti olisin muuttanut sinne. me suunniteltiin, että kun mun kaikki vaatteet olivat liian pieniä siellä, niin me oltaisiin ostettu uusia vaatteita. Oletus oli, että myös mun sisarukset muuttavat takaisin, tyttö kertoo.
Sitten nuoremmat lapset lähtivät veneilemään sijaisvanhempien kanssa.
– Se oli outoa. Se oli hyvin kummallista. Koska luulisi, että jos äiti pääsee vanhilasta, hänen veljensäkin haluisi onnitella ja viettää aikaa yhdessä, tyttö kertoo.
Suunnitelmat äidin luokse muuttamisesta eivät koskaan toteutuneet.
– Se oli yksi mun elämän vaikeimmista syksyistä. Muistan kun mut haettiin koulusta espanjantunnilta, olin kasiluokalla. Siellä oli kaksi siviiliasuista poliisia, jotka otti puhelimen ja pyysi siihen salasanaa. Ja mut vietiin kuulusteluun ja suljetulle psykiatriselle, jonka jälkeen mut vietiin pienten lasten vastaanottokeskukseen, tyttö kertoo.
– Mä en saanut pitää yhteyttä äitiin, en keneenkään läheisiini, en ystäviin. Mua vietiin vaan kuulusteluihin, mua syytettiin asioista, äitiä syytettiin ja vissiin Jensiäkin syytettiin.
Tyttö kertoo, että sai kuulla, että lapsia olisi hyväksikäytetty ja kotona olisi ollut saatananpalvontaa.
– Mua syytettiin, että mä oisin osallistunut... tyttö kertoo ja alkaa taas itkeä, eikä saa puhuttua.
– Mua syytettiin, että mä olisin osallistunut mun oman isän murhaan 9-vuotiaan. Aluksi oli epäselvää, eikä ne suostuneet kertoa, mistä nää syytteet tuli. Mutta myöhemmin selvisi, että mun sisarukset olivat valehdelleet.
Kello 10.23
Tyttö muistaa, miten veneili viimeistä kertaa pikkussisarustensa kanssa isovanhempien veneellä.
– Muistan, että he olivat aluksi etäisiä ja kylmiä, tyttö kertoo.
Tyttö kertoo, ettei muista tarkkaan tiettyjä tapahtumia tai sanomisia.
– Muistan vaan sen tunteen.
Vuonna 2010 perhe vietti isänpäivää mummilassa, jossa oli myös sijaisvanhemmat.
– Muistan vaan sen, että sijaisisä alkoi syyttelemään mua ja kutsumaan mua valhetelijaksi ja narsistiksi. Ja mummi ja vaari olivat ihan kauhuissaan, että miksi sä sanot lapselle noin. Soitin sijoituspaikkaani ja ohjaaja tuli hakemaan mut pois, tyttö kertoo.
– Äiti sai välillä soittaa mulle. Sitä ei ikinä tiennyt milloin, mutta välillä hän sai soittaa. Sitten oli niitä perhetapaamisia vankilassa, joissa pääsi juttelee ja halailee.
Tyttö kertoo, että hänen isänsä puolen tädit olivat aluksi tosi paljon tekemisissä hänen kanssa. Sitten teinijutut veivät aikaa niin paljon, että yhteydenpito tätien kanssa kuihtui.
– Mutta mä olin tosi paljon isovanhempieni kanssa. Me puhuttiin tosi paljon isovanhempieni kansa pikkusisaruksistani ja heillä oli tosi kova ikävä heitä. Ja mä suren ikuisesti sitä, että sijaisvanhemmat estivät sisaruksiani näkemästä vaariani ennen kuin hän kuoli, tyttö kertoo itkien.
Hän näki itse sisaruksiaan perheterapiassa.
– Se ei ollut mitään terapiaa. Se oli paikka, mihin piti mennä, koska se oli ainoa tapa nähdä mun sisaruksia enää. Mutta mun piti olla siellä hiljaa ja kuunnella, miten mun sisarukset haukkuu mua, tyttö kertoo.
Hän ei meinaa saada kerrotuksi asioita itkultaan.
– Siellä sanottiin, että mun itku on vaan tekoitkua. Että mä tarviin ammattiapua, oon kauhea manipuloija, että ne pelkäävät mua ja oon paha ihminen. Se tunne, mikä mulle on jäänyt oli se, että terapeutti antoi sen vaan tapahtua, eikä puolustanut mua millään tavalla, vaikka oli lapsi, tyttö kertoo.
Näiden terapiakäyntien jälkeen tyttö kohtasi sisaruksensa seuraavan kerran aikuisena. Sijaisvanhemmat, jotka olivat tytön kummeja, eivät tulleet hänen rippijuhliinsa. Myöskään sisaruksia ei päästetty sinne.
Tyttö kertoo saaneensa sijaisvanhemmilta kortin ja vähän rahaa lahjaksi.
Kello 10.10
Tyttö kertoo, että hän ei mielestään ollut hankala lapsi.
– Ja se mitä näin siellä, olin varmaan helpoimmasta päästä. Olin kiitollinen, kun sain asua siellä, tyttö kertoo.
Hänen mukaan laitoksen henkilökunta oli hänen tukenaan tulevina aikoina.
– Sinnekään ei ollut kotiavaimia, mutta se oli laitos. Sai käydä jääkaapilla, käyttää sellaisia vaatteita kuin halusi, sai nähdä ystäviä, sai viikkorahan, joka mulle käsitykseni mukaan kuului ihan lain mukaankin, tyttö kertoo.
– Sai virikkeitä ja käytiin ulkomaillakin. Oli kotiintuloajat, mutta varsinkin teininä sai todella vapaasti liikkua.
Tyttö muistaa, että kun sisarukset kävivät tapaamassa häntä, sijaisvanhemmat eivät olleet mukana.
– Onneksi. Sisarusteni kanssa leikittiin tai vaan oltiin, syötiin ja katsottiin leffoja, tyttö kertoo.
Tyttö näki sijaisvanhempia ohimennen, kun nämä toivat sisaruksia.
– Tuntui, että he halveksivat sitä paikkaa. Olivat tosi kylmiä. Aiemmin he olivat luvanneet, etteivät koskaan hylkäisi mua, mutta se oli tosi kylmää, tyttö kertoo.
Tytön käsityksen mukaan sisarukset lopettivat vierailunsa sijaisvanhempien päätöksestä.
– Ei ollut mitään, millä olisin ollut yhteydessä sisaruksiini. Mä pyysin aina sossutapaamisisa, että saisin olla heidän kanssa jollain tapaa yhteydessä vaikka viranomaisten läsnäollessa, tyttö kertoo.
Hän kertoo yrittäneensä olla sisaruksiinsa monilla tavoilla yhteydessä. Kun Fredman kysyy, mitä ajatuksia tämä välien katkeaminen aiheutti tytössä, hän murtuu kyyneliin ja on pitkään hiljaa.
– Tosi surullisia, hän vastaa.
– Musta tuntu, että olin yksi ensimmäisistä ihmisistä, jotka huomasi sen muutoksen. Mä puhuin siitä äidille ja isovanhemmilleni, että jotain outoa on tekeillä.
Hän kertoo, että hän huomasi sisarustensa muuttuneen kylmemmiksi häntä kohtaan ja heittävän "outoja kommentteja".
Kello 10.02
Tyttö kertoo, että hänen pikkusisaruksillaankin oli vaikeuksia noudattaa "outoja" sääntöjä.
– Muistan, että yhdessä rikottiin sääntöjä ja kerättiin esimerkiksi pulloja, tyttö kertoo.
Hän kertoo, että jakoi huoneen veljensä kanssa. Hänellä oli mielestään hyvät välit veljensä kanssa.
– Mun muistikuvat muutosta on vähän hatarat. Mutta muistan, että siellä oli sossu käymässä ja sitten mä vaan sanoin, että haluan pois. Siinä oli joku tilanne taas kärjistynyt. En muista, oliko se myös sijaisvanhempien tahto, tyttö kertoo.
Myös sisarukset olivat tytön mukaan surullisia hänen muutostaan.
– Luulin, että mun sisarukset tottuu sinne sijaiskotiin tai tulee mun perässä sinne laitokseen. Luulin, että se ei vaikuta meidän väleihin, että me nähdään silti ja pysytään läheisinä. Hekin luulivat niin. Tapaamisista oli tehty suunnitelmat sossujen kanssa.
Tyttö kertoo, että kaiken taustalla eli toivo, että kaikki lapset pääsisivät lopulta äidin luokse asumaan.
Kello 9.57
Tyttö kertoo, ettei elämä sijaisperheessä ollut sellaista kuin lapset olivat luulleet.
– Mä en päässyt näkemään ystäviäni, jotka olivat olleet mulle iso tuki. En saanut viikkorahaa, enkä päässyt kulekmaan sinne. Muistan, että kerran sijaisisä vei mut ja valitti, että sotken hänen autoaan, tyttö kertoo.
Tyttö kertoo, etteivät lapset saaneet olla yksin kotona. Hänellä on vähän hatarat muistikuvat sijaisperheestä.
– Muistan, että piti vaihtaa kotivaatteet kotona. Kirjaston kirjojen alle piti laittaa sanomalehti, se oli outoa. Me ei saatu olla kuin olohuoneessa ja yläkerrassa. Kaapeilla ei saanut käydä, ei jääkaapilla, eikä muualla talossa, tyttö kertoo.
Uima-allasosastolle lapset eivät saaneet mennä. Tyttö kuvailee sääntöjä "aika oudoiksi" ja "ikäviksi".
Tyttö oli harrastanut aiemmin veljensä kanssa tietokonepelejä.
– Pelaamisesta mulla on aika ikävä muisto. Mulla ja veljelläni oli vielä Nintendo-käsikonsolit. Niillä pystyi pelaamaan yhdessä ja me pelattiin niillä salaa sängyssä. me jäätiin kiinni ja sijaisvanhemmat olivat niin vihaisia ja alkoivat huutaa ja raivota siitä, vaikka ei se ollut niin iso juttu, tyttö kertoo.
Sijaisvanhemmat olivat kieltäneet pullojen keräämisen.
– Mutta koska en saanut viikkorahaa ja oon aina ollut perso herkuille, kävin salaa keräämässä niitä ja ostin herkkuja. Jäin muistaakseni kiinni ja siitäkin oltiin ihan älyttömän vihaisia, tyttö kertoo.
Hän kertoo ettei uskaltanut sääntöjen takia tehdä mitään sijaiskodissa.
– Myöhemmin kun tuli kaikki ne syyttelyt, se oli sääntöjä pahempi asia. En muista kaikkia sääntöjä, mutta niitä tuli pikku hiljaa lisää. Ja sitten keksittiin, että olin tehnyt kaikkia asioita, mitkä eivät pitäneet paikkansa, tyttö kertoo.
– Mä olin silmätikku. Minua syytettiin siitä, että valehtelen. Ja kun itkin, sanottiin vaan, että se on tekoitkua.
Tyttö muistaa, miten kerran ulkoa tullessa hänen lahkeestaan oli tippunut hiekkaa lattialle.
– Muistan, miten mua syytettiin siitä, että olin yrittänyt tuhota heidän parketin.
Kello 9.48
Tyttö muistaa sanoneensa äidilleen jossain vaiheessa koskettavat sanat.
– Sanoin, että kai me nähdään, kun olen aikuinen. Koska mä pelkäsin, enkä tiennyt mitä tapahtuu, tyttö kertoo.
Tyttö kuvailee pienten lasten vastaanottokeskuksen oloja ankeiksi. Hänen mukaan työntekijät tekivät parhaansa, mutta olot olivat silti ankeat.
– Olin kuitenkin 12-vuotias, enkä ymmärtänyt, miksi olin siellä. Me tukeuduttiin todella paljon toisiimme.
Tyttö kertoo, että sukulaiset kävivät katsomassa heitä. Sekä isän siskot, että äidin vanhemmat ja veli vamoineen.
Lapset odottivat, että äiti tuomitaan syyttömäksi.
– Mutta siihen saakka meidät sijoitettaisiin. Oletus oli se, että muutetaan joko yhdessä äidin veljen ja tämän vaimon luo tai sitten meidät erotetaan ja viedään SOS-lapsikylään, tyttö kertoo.
Tyttö kertoo, että odotti paljonenonsa perheeseen muutolta.
– Me odotettiin, että olisi taas vapaampaa, eikä niin laitosmaista. ja että saataisiin olla yhdessä, tyttö kertoo.
– Muistan kun käytiin päivävierailuilla, siellä oli itse tehtyä pizzaa. Mä luulin, että me tullaan syömään siellä hyvää ruokaa, ollaan paljon yhdessä ja se on hyvä koti.
Kello 9.43
Tyttö kertoo, ettei muista Jens Kukasta paljoakaan. Eikä myöskään vierailuista tämän luona.
– Hän oli sinänsä merkityksetön ihminen mun elämässä, mä vietin paljon aikaa kavereiden kanssa.
Tyttö kiistää, että Kukka oli tehnyt hänelle koskaan mitään seksuaalisia tekoja.
– Ei tapahtunut, hän vastaa Fredmanille.
Tyttö kertoo, ettei ole ollut Kukan kanssa koskaan kahden kesken. Jossain vaiheessa Kukka katosi kuvioista, ja sen jälkeen tyttö on nähnyt miestä yhden kerran ohimennen.
Sitten äidin elämään tuli "Seppo", joka paljastui myöhemmin peitepoliisiksi.
– Hänestä minulla oli positiivisempi fiilis, hän oli sopivampi äidin poikaystäväksi. Muistan, että kävimme uimassa hänen kanssaan sisarusteni kanssa. Hän katosi kuvioista samaan aikaan, kun äiti vietiin. Kun äidistä yritettiin tehdä syyllistä iskän murhaan, tyttö kertoo.
– Mä muistan sen päivän, kun meidät vietiin pienten lasten vastaanottokotiin. Me oltiin veljen kanssa kahdestaan kotona.
Sosiaalityöntekijät tulivat ja veivät lapset. Silloin tyttö sai tietää äitiinsä kohdistuvista epäilyistä.
– Se tuntui ihan hirveeltä. Pelkoa ja epävarmuutta. Ei voinut käsittää sitä. Me oltiin tosi suruissamme ja peloissamme, että mitä äidille tapahtuu, milloin me nähdään häntä ja miksi tällaisia syytteitä on.
Kello 9.37
Aluksi Turun Halisissa oli vaikeaa, mutta tyttö kertoo saaneensa nopeasti koulusta kavereita. Sen jälkeen hän vietti paljon aikaa heidän kanssaan. Hän myös pelasi pikkuveljensä kanssa tietokonepelejä, katsoi leffoja ja ulkoili.
– Nyt kun asuttiin lähempänä ja äiti oli jäänyt leskeksi, kyllä mä koin, että nähtiin enemmän sukulaisia. Oltiin yökylässä mummilla ja kesällä voitiin olla helposti viikkokin heidän veneellään, tyttö kertoo.
– Siihen nähden, että me oltiin menetetty isä, asiat alkoivat näyttää paremmalta ja mennä eteenpäin. Kyllä isän kuolemaa käytiin läpi, meidän perheessä on aina puhuttu avoimesti.
Tyttö muistelee, että hänen äitinsä ja Jens Kukka tapasivat nettikeskustelupalstalla. Mies kävi perheen luona ja perhe kävi siellä.
– Jens ei ollut ensimmäinen ihminen, jonka hän tapasi. Mutta tavallaan halusin suojella äitiä. Mä en erityisesti tykännyt Jensistä, ehkä sen takia, ettei hän ollut paras poikaystävä äidille. Mutta ihmisenä hän oli ihan ok, tyttö kertoo.
Kello 9.31
Nyt tyttären kuuleminen alkaa. Ensin hänelle esittää kysymyksiä Auerin puolustaja Markku Fredman. Hän kysyy perheen elämästä Ulvilassa.
Tyttö muistaa, että isä teki pitkää päivää töissä ja elämä oli hyvää. Tyttö oli isänsä kuoleman aikaan 9-vuotias. Tyttö muistaa, että lapsilla oli kavereita lähistöllä.
Vanhemmilla ei käynyt paljon vieraita, sillä perhe oli muuttanut Varsinais-Suomesta Ulvilaan ja kaikki tuttavat olivat jääneet kauas. Sukulaiset asuivat myös kaukana, mutta perhe tapasi heitä jonkin verran
– Mun mielestä meidän sisarusten välit oli pienestä pitäen läheiset ja tultiin hyvin toimeen. Pieniä kinasteluja oli, niin kuin lapsilla yleensäkin. Mutta leikittiin yhdessä paljon ja meillä oli yhteisiä ystäviäkin, tyttö kertoo.
Kun perheenisä kuoli, lapset muuttivat ensin Turkuun isovanhemmilleen ja myöhemmin äitinsä kanssa Turun Halisiin.
– Se oli lapselle pelottavaa, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu. Mutta saatiin tukea mummista ja vaarista. Alkuun se oli surullista, kun iskä oli kuollut ja piti jättää kaikki kaverit, tyttö kertoo.
– Pikku hiljaa elämä alkoi voittaa. Äiti oli kotona ja teki töitä ja lähellä asuvat sukulaiset olivat tukena. Mä ihmettelen vielä tänäkin päivänä, miten äiti jaksoi hoitaa meitä niin hyvin, kun sen mies oli kuollut ja hän joutui ottamaan yksin vastuun meistä lapsista.
Vanhimpana lapsena tyttö sai vastuuta enemmän.
Kello 9.22
Todistajanpaikalla oikeussalissa istuu Auerin 28-vuotias tytär. Hänellä on pitkät tummat hiukset ja hän on sisartensa tapaan kaunis nuori nainen.
Tytär istuu tyynenä paikoillaan. Myös hänen äitinsä Anneli Auer on salissa paikalla. Auer on aiemmin kertonut MTV:lle, että haluaa seurata kaikkien neljän lastensa kuulemiset ja näin hän on toiminut myös kolmen nuorimman lapsensa kanssa.
Kello 9.20
Oikeudenkäynti jatkuu nyt julkisena. Media ja muu yleisö pääsivät saliin.
Kello 9.14
Oikeudenkäynti alkoi suljetuin ovin.
Kello 8.53
Hyvää huomenta Suomen Turusta!
Oikeudenkäynnin o n tarkoitus alkaa kello 9. Paikalla on runsaasti mediaa ja käräjäoikeus jakaa jälleen tuttuun tapaan tikettejä oikeussaliin. vain tiketin saaneet mahtuvat saliin istumaan.
Rebekka Härkönen työskentelee MTV Uutisten rikostoimituksessa rikos- ja oikeustoimittajana.
Härköseen voit olla yhteydessä rikos- ja oikeusaihealueen juttuvinkkeihin ja silminnäkijähavaintoihin liittyen. Härkönen ottaa mieluusti myös vastaan ajankohtaisia valokuvia sekä videoita esimerkiksi onnettomuus-, rikos- ja viranomaisoperaatiopaikoilta.
Härkönen on syntyjään helsinkiläinen mutta asunut ja työskennellyt parin vuosikymmenen ajan Turussa, joten Varsinais-Suomen asiat tuntuvat läheisiltä. Toiselta ammatiltaan Härkönen on rikoskirjailija.
Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat tavallisten ihmisten oikeudet, yhteiskunnan järjestelmävirheet, viranomaisväärinkäytökset ja järjestäytynyt rikollisuus.
YHTEYSTIEDOT:
Puhelinnumero: 050 4777 174 (Parhaiten tavoittaa WhatsApp-viestillä tai perinteisellä tekstiviestillä.)
