Oikeus antaa tänään ratkaisun jättimäisessä rahanpesujutussa – syyttäjä: venäläisrahaa kierrätettiin suomalaisfirman kautta kolmansiin maihin 135 miljoonan arvosta

Oikeus antaa tänään ratkaisunsa ennätyssuuressa rahanpesujutussa, jossa kahta virolaismiestä syytetään yli sadan miljoonan euron törkeästä rahanpesusta. Syyttäjän mukaan rikoksella tehtyä venäläisrahaa kierrätettiin suomalaisfirman kautta kolmansiin maihin noin 135 miljoonan euron arvosta.

Keskusrikospoliisi aloitti tutkinnan elokuussa 2014, kun KRP:n rahanpesun selvittelykeskukseen tuli useita ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista. Tämäntyyppisiä ilmoituksia tekevät yleensä pankit, jotka ovat havainneet epäilyttävää rahaliikennettä.

Epäiltynä jutussa ovat suomalaisfirmassa toimineet 70- ja 44-vuotiaat virolaismiehet. Lisäksi on epäilty, että 44-vuotiaalla venäläismiehellä oli näppinsä mukana kuviossa. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet rikoksen. Rahat oli virolaismiesten mukaan tarkoitettu moottoritien suunnitteluhankkeeseen Venäjän Karjalassa.

Niin sanotun Äänisen moottoritien oli tarkoitus kulkea Parikkalan kohdalta ainakin Petroskoihin asti. Tiehankkeesta uutisoivat vuonna 2013 muun muassa Yle ja Talouselämä. Uutisissa Luoteis-Venäjän kehitysväylä -yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että hankkeen pääsuunnittelijaksi tai urakoitsijaksi kaavaillaan suomalaisfirmaa.

Uutisissa puhuva toimitusjohtaja on sama 44-vuotias venäläismies, joka sittemmin keskusrikospoliisin mukaan ohjeisti syytettyjä virolaismiehiä rahanpesussa.

Moottoritiehen liittyy kiinteästi myös Parikkalan rajanylityspaikka. Suomen hallitus päätti syyskuussa aloittaa valmistelun kansainvälisen rajanylityspaikan avaamiseksi Parikkalaan vuonna 2024. Avaamista on pitkään toivottu piristysruiskeeksi alueen taloudelle.

Syytetty: Hanke esiteltiin jopa Putinille

Syytettyjen mukaan moottoritietä suunnittelemaan palkattiin suomalaisfirma, jonka nimi oli HTR Talonrakennus. Syyttäjän mukaan yhtiöllä ei ollut mitään oikeaa liiketoimintaa tai edes liiketiloja.

– Rahansiirtojen perusteeksi ja alkuperän peittämiseksi vastaajat ja heidän kumppaninsa Venäjällä ovat laatineet moottoritien suunnittelusopimuksen, jonka mukaan rahavarojen siirron perusteena olisi moottoritien rakentaminen Suomen rajalta Pietariin yhtiöiden Severno-Zapadnyj Koridor Razvitia (Luoteis-Venäjän kehitysväyläyhtiö) ja HTR Talonrakennus välillä, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan epäiltyjen tekemässä moottoritiesopimuksessa oli kysymys kulissin rakentamisesta rahanpesulle eivätkä syytetyt aikoneetkaan rakentaa tai suunnitella moottoritietä. Ei, vaikka toisen syytetyn mukaan hanke esiteltiin jopa Venäjän presidentille Vladimir Putinille Petroskoissa kesällä 2014.

Tiehankkeen aitoudesta erimielisyyttä

Vuonna 2016, pari vuotta epäilyttävien rahansiirtojen jälkeen, tutkinnassa selvitettiin hankkeen aitoutta. Viranomaiset kuulustelivat hankkeesta venäläistä virkamiestä, joka toimii Karjalan tasavallan taloudellisen kehityksen ministeriön investointipolitiikan osaston pääasiantuntijana. Miehen mukaan Karjalassa pidettiin vuonna 2013 virastojen välisen komitean kokous, jossa oli mukana syyttäjänkin mainitsema Luoteis-Venäjän kehitysväylä -yhtiö.

– Yhtiö suunnitteli toteuttavansa investointiprojektin koskien maksullisen ja erittäin turvallisen moottoritien rakentamista ja käyttöä ja oli valmis sijoittamaan projektiin omia ja venäläisiltä ja ulkomaisilta rahastoilta ja pankeilta hankittuja varoja, mies sanoi.

Hänen mukaansa yhtiö esitteli suomalaisfirman projektin pääurakoitsijaksi ja paikalla oli myös toinen syytetyistä virolaismiehistä. Sopimuksen allekirjoittivat kehitysyhtiön toimitusjohtaja ja Karjalan tasavallan tuolloinen kuvernööri Aleksandr Hudilainen.

Mitään merkkejä tiehankkeesta ei kuitenkaan virkamiehen mukaan vuonna 2016 ollut näkyvissä.

– Tähän mennessä mitään töitä, jotka liittyvät moottoritien ja tiepalvelujen rakentamiseen, ei ole käynnissä. Hankkeeseen liittyviä rahavaroja ei Karjalan tasavallan budjettiin ole tullut. Karjalan tasavallan budjetista ei hankkeeseen ole myönnetty rahavaroja, mies sanoi.

Vanhempi virolaissyytetty kertoo tämän vuoden heinäkuussa käräjäoikeuteen toimittamassaan vastauksessa, että virkamies on oikeassa.

– Hän kertoo aivan oikein, että Karjalan tasavallan budjetissa ei ole varoja hankkeeseen. Syy siihen on tietenkin, että hanke toteutetaan elinkaarihankkeena yksityisellä rahoituksella, joka ei näy Karjalan tasavallan budjetissa, mies sanoo.

Syytetyn mukaan työn jäljet puuttuvat, sillä projektissa on tähän päivään mennessä tehty vasta kirjoituspöytätyötä.

Oikaisu 8.10.2019 klo 20.34. Muutettu otsikosta 135 miljardia oikeaan summaan, joka on 135 miljoonaa.

Lue myös:

    Uusimmat