Miljoonien eurojen rahanpesuepäilyjen keskiössä oleva Airiston Helmi käytti rakennusprojekteihinsa myös venäläistä työvoimaa, kertoo Paraisilla asuva rakennusinsinööri Joakim Jansen.
Video: Airiston Helmen hallituksen ex-jäsen vangittiin talousrikosepäilyjen vuoksi
Jansenilla on rakennusfirma, joka oli aliurakoitsijana Säkkiluoto-nimisen saaren rakennushankkeissa vuonna 2009.
Venäläistä työvoimaa ei käytetty hänen yrityksessään tai yrityksessä, jolle Jansenin firma toimi aliurakoitsijana.
Poliisi on kertonut, että muiden talousrikosepäilyjen lisäksi Suomeen rekisteröidyn yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. STT:llä ei ole tietoa, minkä maalaista mahdollinen käytetty pimeä työvoima on ollut.
Jansen kertoo tulleensa työmaalle työnjohtajaksi, kun saaren ensimmäinen noin 200-neliöinen mökki oli aluillaan.
– Sinne rakennettiin kaksi kahdensadan neliön mökkiä ja kaksi pienempää rantasaunaa, Jansen kertoo.
Saari myytiin vuonna 2014 yhtiön taustalla vaikuttavalle Venäjällä syntyneelle miehelle, jolla on Maltan passi. Tämä vuonna 1964 syntynyt mies on myös toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Yhtiökokousasiakirjojen mukaan hän on myös omistanut Airiston Helmeä suoraan ja edustanut puolalaista yhtiötä, joka on merkitty pöytäkirjoihin yhdeksi yhtiön omistajaksi.