Ohjeistus eduskuntaan: Näin häirintään puututaan – 12 kohdan lista muistuttaa sopivasta käytöksestä

Edukunta julkaisi ohjeistuksen, jonka tarkoituksena on auttaa kansanedustajia puuttumaan työkavereiden häiritsevään käytökseen.

Eduskunnan kansliatoimikunta hyväksyi ohjeen epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi eduskunnassa.

– Kansliatoimikunta hyväksyi viime viikon torstaina ohjeen epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi kansanedustajan työssä. Se laadittiin työsuojelutoimikunnassa, jonka puheenjohtajana toimii kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, eduskunnan puhemies Paula Risikko kommentoi eduskunnan tiedotteessa.

Ohjeet tehtiin aiemmin julkaistun tutkimuksen tulosten pohjalta. Tasa-arvo eduskunnassa -tutkimuksessa nousi esiin kansanedustajiin kohdistuvaa uhkailua, seksuaalista häirintää ja epäasiallista käytöstä.

─ Kyselyssä kävi myös ilmi, että edustajiin kohdistuu paljon uhkailua. Annoin tämän asian selvittämisen eduskunnan turvallisuustyöryhmän tehtäväksi.

Huomauta häirinnästä

Ohjeistuksen mukaan eduskunnalla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin epäasiallisen kohtelun ja häirinnän poistamiseksi, mutta samalla siinä muistutetaan, että epäasiallisen käytöksen kitkeminen on jokaisen työyhteisön jäsenen velvollisuus.

Ohjeistuksessa kansanedustajia kehotetaan itse puuttumaan epäasialliseen kohteluun ottamalla se puheeksi häirinnän aiheuttajan kanssa ja antaa hänelle mahdollisuus korjata toimintaansa.

– Jos huomautus ei tehoa, voit halutessasi mennä yhdessä työsuojelutoimikunnan edustajan, ryhmäkanslian luottamusmiehen, edustajakollegan tai muun tukihenkilön kanssa epäasiallisesti käyttäytyvän luo ilmoittamaan, että koet hänen toimintansa epäasialliseksi tai loukkaavaksi.

Ohjeistuksessa sanotaan, että mikäli itse kokee vaikeaksi puhua häiritsevästä käytöksestä, voi kansanedustaja puhua asiasta suoraan työsuojelutoimikunnalle tai eduskuntaryhmälle.

Työsuojelutoimikunnan tai ryhmäkanslian tehtävä on arvioida puolueettomasti ja tosiasioihin perustuen asiaa. Ohjeissa kerrotaan, että molempia osapuolia on kuultava ja asiaa on käsiteltävä luottamuksellisesti.

– Työsuojelutoimikunnan tai eduskuntaryhmän selvitettyä osapuolten näkemykset järjestetään asiasta yhteinen käsittely. Siinä sovitaan tarvittavat konkreettiset toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Samalla sovitaan seuraavan tapaamisen ajankohta ja se, miten tilanteen korjaantumista seurataan. Toimenpiteet kirjataan.

Ohjeistukseen sisällytettiin myös epäasiallista kohtelua ja häirintää kuvaileva, 12 kohdan lista: 

1. Yleisen hyvän tavan, työvelvollisuuksien tai lain vastaista käyttäytymistä toista kohtaan työssä

2. Järjestelmällistä ja jatkuvaa, toista alistavaa ja loukkaavaa toimintaa, joka ilmenee tekona tai laiminlyöntinä

3. Seksuaalista häirintää

4. Sukupuoleen perustuvaa häirintää

5. Vähättelyä, ulossulkemista ja eristämistä

6. Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, luonteenpiirteisiin tai yksityiselämään liittyvien asioiden mustamaalausta, panettelua tai mielenterveyden kyseenalaistamista

7. Perättömien tietojen levittämistä kollegoista

8. Huumorin varjolla tapahtuvaa vähättelyä tai mustamaalausta

9. Epäasiallista vallankäyttöä tai epäasiallista kollegojen kohtelua

10. Kiusaamista, syrjimistä, huutamista tai pelottelua

11. Nöyryyttävää ja mitätöivää käyttäytymistä

12. Uhkaavaa käyttäytymistä ja/tai fyysistä väkivaltaa  

Lue myös:

    Uusimmat