Ohisalo rajoitusten purkamisesta: Ulkomaille saa lähteä, mutta sitä ei suositella

Ohisalo rajoitusten purkamisesta: Ulkomaille saa lähteä, mutta sitä ei suositella 9:45
Ohisalo kertoi rajoitusten purkamisesta Uutisaamussa.

MTV:n Uutisaamussa vieraillut sisäministeri Maria Ohisalo muistuttaa, että vapaa-ajan matkustamista ei edelleenkään suositella. 

Suomen rajoja ryhdytään avaamaan 14.5. lähtien niin, että työmatkat ja muu välttämätön Schengenin sisärajat ylittävä liikenne sallitaan. 

Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Uutisaamussa, että hallitus vetoaa kuitenkin vielä ihmisiin matkustamisen välttämiseksi.

– Juridisesti Suomen kansalainen saa aina poistua maasta ja saa aina tulla maahan. Täältä voivat lähteä ne, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, mutta eivät pääse takaisin maahan. Tämä on yksi juridinen reunaehto.

– Sitten on lääketieteellinen reunaehto, tautia on vielä isosti liikkeellä maailmassa. Samaan aikaan, jos haluamme pitää yhteiskuntaa auki  – punnitsemme näitä kaikkia asioita yhtä aikaa, mutta totta kai vetoamme ihmisten toimintaan hyvin vahvasti. Tauti on täällä ja sitä pitää yrittää hillitä. Vapaa-ajan matkustaminen ei ole suotavaa, Ohisalo sanoi.

Marin: Ei laajaa matkustelua kotimaassakaan

Pääministeri Sanna Marinin mukaan hallitus ei voi suositella laajempaa matkustamista kesäkaudella kotimaassakaan.

Monen pettymykseksi yli 70-vuotiaiden osalta tiukat rajoitukset jatkuvat. 

Etätyötä suositellaan yhä

Hallituksen exit-strategia koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista alkaa näkyä kesäkuun alusta, kun kymmenen ihmisen kokoontumisrajoitusta kevennetään viittäkymmentä henkeä koskevaksi.

Myös ravintoloita ja kahviloita päästään avaamaan. Hallitus antaa ravintoloille vielä tarkempia toimintaohjeita turvallisen avaamisen mahdollistamiseksi.

Etätyösuositusta jatketaan toistaiseksi. Suositusta arvioidaan uudelleen kesän jälkeen.

Vanhustenlaitosten vierailukielto pysyy voimassa toistaiseksi.

Urheilusarjat voivat jatkua poikkeusjärjestelyin kesäkuun alusta. Kirjastoista saa alkaa lainata kirjoja heti.

Klo 8.51: Laajennettu ja täsmennetty Ohisalon sitaattia.



Lue myös:

    Uusimmat