Ulkomaanmatkailun avautuminen ainakin osittain kesällä näyttää yhä todennäköisemmältä, sillä Aurinkomatkat kertoo aloittavansa pakettimatkat Kreetalle, Rodokselle ja Madeiralle heinäkuussa.
Puolestaan TUI aloittaa matkat näillä näkymin 17. kesäkuuta Kreetalle sekä muihin Etelä-Euroopan kohteisiin, kuten Rodokselle ja Kosin saarelle.
Molemmat yhtiöt ovat ilmoittaneet kevään aikana viivästyttävänsä kesän matkojen alkua. Esimerkiksi Aurinkomatkat kertoi aiemmin tässä kuussa, että yhtiö peruu kaikki kesäkuun valmismatkat. Tuolloin matkatoimisto TUI kertoi peruneensa ulkomaanmatkansa ainakin toukokuun loppuun, mutta nyt tämä arvio on myöhentynyt kesäkuun puoleenväliin.
Aurinkomatkat kertoi kuitenkin tänään, että yhtiö lennättää suomalaiset lomailijat osaan Etelä-Euroopan kohteista heinäkuun alkupäivistä alkaen. Ensimmäinen lähtö on Kreetalle 3. heinäkuuta alkaen.
– Pandemiatilanteen parantuessa monet Euroopan lomakohteet avaavat nyt matkustusta. Olemme olleet tiiviisti yhteydessä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme ja sitä kautta paikallisviranomaisiin kohteissa, ja yhteinen näkemyksemme on, että lomailu näissä kohteissa on terveysturvallista, kertoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa tiedotteessa.
Kolmen matkakohteen avautuminen on kuitenkin vain murto-osa tavallisesta yhtiön matkatarjonnasta. Taloussanomat kertoi tänään, että Aurinkomatkat on perunut tuhansia matkoja kesän osalta, sillä kaikki suunnitellut lomakohteet eivät ole olleet terveysturvallisia. Näitä kohteita ovat muun muassa Italia, Kroatia ja Turkki sekä muita Kreikan saaria.