Nyt se alkaa!
Tältä se nyt näyttää! Studio55 on lähes valmiina avaamaan ovensa. Maanantaina alkavat ensimmäiset TV- ja nettiradiolähetykset ja keskustelupalstat on jo avattu. Innostus on ollut niin suurta, että uskomme vilskeen olevan melkoista, kun virallinen käynnistys maanantaina tapahtuu. Tervetuloa mukaan mediailmiöön!
Studio55 on tehnyt ennätyksiä jo ennen avautumista. Meitä on nyt jo tuhansia! Ja lisää innokkaita tulee mukaan sadoittain joka ikinen päivä. Aivan mahtavaa! Ja merkittävä osuus tässä onnistumisessa on ollut myös aktiivisilla VIP-jäsenillämme. Kiitos!
Olemme osanneet tehdä hyviä valintoja saamiemme hyvien ehdotusten pohjalta. Ja tätä on tarkoitus jatkaa.
Tee oma käyntikortti!
Haluathan sinäkin olla jatkossa mukana tässä ilmiössä, josta kaikki jo puhuvat? Onhan sinulla perusteltuja mielipiteitä ja painavaa sanottavaa jatkossakin? Tietenkin on! Siirry siis tuota pikaa tekemään itsellesi käyntikorttia ja kokeilemaan kaikkia palveluita. Jos löydät puutteita, kerrothan siitä meille palautelomakkeella, niin yritämme saada kaiken huippukuntoon maanantaita varten!
Pirjo ja Mape innoissaan
Pirjo ja Markku ovat Studio55:n kasvot. Kuva: MTV3.
Studio55 TV-ohjelman juontajapari Pirjo Haapoja ja Markku Veijalainen odottavat starttia malttamattomina. Pääset lukemaan heidän tunnelmiaan >toimituksen blogista. Tässä heidän terveisiään lähtölaukausta odotellessa:
Olemme todella täpinöissämme, sillä ohjelman alkuun on niin vähän aikaa. Suorastaan kuovimme jo maata - toivottavasti sinäkin! Meillä on plakkari täynnä ideoita, joista saamme kiittää myös VIP-käyttäjiämme. Juuri tältä aktiiviselta joukolta olemme saaneet paljon ideoita ohjelmaan - kiitos niistä!
Studio55: n jäsenenä sinäkin voit vaikuttaa ohjelman aiheisiin, käydä keskustelua ja tutustua muihin jäseniin. Studio55 on yli 50-vuotiaiden uusi vaikutusväylä, jossa on tilaa aikuisille ajatuksille. Keskustelupalsta on jo avattu sinun mielipiteitäsi ja kysymyksiäsi varten. Käy peremmälle! Näille palstoille ei alaikäisillä ole asiaa, sillä sinne eivät pääse alle 50-vuotiaat, edes vanhempien seurassa.
Netissä voit myös katsoa ja kuunnella aamun ohjelmat silloin kun sinulle sopii. Kommenttisi ja ideasi ovat tervetulleita!
Terveisin,
Pirjo ja Mape
Tulethan mukaan!
Pirjo ja Markku luotsaavat Studio55:tä. Kuva: MTV3.
Nyt se siis alkaa! Studio55 tarjoaa tilaa aikuisille ajatuksille kolmessa eri mediassa:
- Studio55 keskusteluohjelma maanantaista perjantaihin klo 9.10-9.30 MTV3-kanavalla 2. helmikuuta alkaen.
- Studio55 keskustelu jatkuu netti-Sävelradiossa klo 9.45-10.30. www.studio55.fi-sivuston kautta.
- Studio55 nettisivusto, keskustelufoorumi ja netti-Sävelradio 24 tuntia vuorokaudessa.
Olemme tehneet upeaa työtä yhdessä tähän asti. Siitä lämmin kiitos. Pysythän vauhdissa mukana jatkossakin! Aloita luomalla itsellesi käyntikortti. Siinä rekisteröidyt valmiin Studio55:n jäseneksi ja pääset hyödyntämään palvelun kaikki mahdollisuudet.
Lämpimästi tervetuloa!
Studio55 -tiimi
Uusimmat
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
Lataa lisää