Nyt reagoivat Suomen kiekkopomot Kalervo Kummola ja Harri Nummela - Rene Faselin ja Lukashenkan lämmin tapaaminen puhuttaa

Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF:n) puheenjohtaja Rene Fasel on tavannut tänään Valko-Venäjän itsevaltaisen presidentin Aljaksandr Lukashenkan keskustellakseen tämän kanssa ensi kevään MM-kisoista, jotka on tarkoitus järjestää Minskissä ja Riiassa, Latviassa.

MM-kisojen kohtalosta on ollut viime kuukausina esillä erittäin ristiriitaisia lausuntoja. Esimerkiksi IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola on toistuvasti tehnyt selväksi, ettei kisoja voi Valko-Venäjän epävakaan tilanteen vuoksi pelata Minskissä. Puheenjohtaja Fasel taas sanoi taannoin, että IIHF tekee kaikkensa, jotta kisat voitaisiin järjestää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

– Ei siitä (Faselista) tiedä enää kukaan. Lausunto riippuu ihan siitä, mistä maasta uutistoimisto on. Se (Fasel) muuttaa lasuntojaan sen mukaan. Ei tässä pysy kukaan kärryillä, Kummola sanoi joulukuun lopussa.

Tänään maanantaina Kummola jakoi Twitter-tilillään valkovenäläisen toimittajan Hanna Ljubakovan tviitin, johon tämä oli lisännyt kuvakaappauksen paikallisen yleisradioyhtiön tv-lähetyksestä. Kuvassa Fasel halaa Lukashenkaa, kun nämä kohtasivat Minskissä sijaitsevassa Tasavallan palatsissa.

Kuva itsessään ei kerro Kummolan ajatuksista vielä paljoakaan, mutta kuvan saatesanat ovat sitäkin puhuttelevammat.

– Yli 30 000 ihmistä on pidätetty. Turvallisuusjoukot ovat ampuneet ja hakanneet ihmisiä hengiltä. Maassa on 169 poliittista vankia. Ja IIHF:n puheenjohtaja nauttii lämminhenkisestä tapaamisesta Lukashenkan kanssa Minskissä. Lahjomattomuus?

Myös Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela otti kuvan nähtyään kovasanaisesti kantaa Valko-Venäjällä pelattavia MM-kisoja vastaan.

– Kuten olen aiemmin todennut, ei kisoja voi eikä pidä pelata Valko-Venäjällä. Tarvitaan korvaava kisajärjestäjä, Nummela tviittasi.

–  Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että jääkiekon MM-kilpailuja ei voisi pelata Valko-Venäjällä keväällä. Tältä osin meidän linjamme ja mitä olemme viestineet Kansainväliselle jääkiekkoliitolle (IIHF) on hyvin selkeä, Nummela kertoi tuolloin STT:lle.

–  Ensisijainen vastuu ja toimenpidevelvollisuus on IIHF:llä. Heidän pitää tehdä ratkaisuja tässä asiassa. Sen jälkeen kun IIHF on tehnyt ratkaisunsa, on tarvittaessa meidän omien pohdintojemme aika. Pallo on IIHF:llä. Kun se on tehnyt oman ratkaisunsa, me katsomme, onko meillä tarvetta tehdä oma ratkaisumme. Jääkiekkoliitto ja IIHF:n suomalainen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola ovat molemmat kertoneet selvästi IIHF:lle, mitä ajattelemme asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat