Jääkiekon MM-kisaruletissa erikoinen käänne – Kalervo Kummolalta tyly kuittaus Rene Faselin puheille: "Ei tässä pysy kukaan kärryillä"

Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtajan Rene Faselin lausunto kevään MM-turnauksesta hämmentää jälleen. Varapuheenjohtaja Kalervo Kummola laukoo suorat sanat Faselin toiminnasta.

Faselin on määrä matkustaa alkuvuodesta Minskiin tapaamaan Valko-Venäjän presidenttiä Aleksandr Lukashenkaa. Aiemmin julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Faselin matkan tarkoitus on kertoa päätöksestä siirtää MM-kisat pois Valko-Venäjältä.

Nyt tilanne on kuitenkin kääntymässä päälaelleen. Fasel vahvistaa venäläisen Ria Novostin haastattelussa matkustavansa Minskiin 7. tammikuuta jälkeen. Matkan tarkoitus poikkeaa Faselin mukaan kuitenkin aiemmin kerrotusta.

– Tapaan Aleksandr Lukashenkan. Keskustelemme vallitsevasta tilanteesta ja teemme kaiken mahdollisen varmistaaksemme, että MM-kilpailut järjestetään Minskissä. Teemme kaikkemme sen eteen, Fasel sanoi Ria Novostille.

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummolla ihmettelee Faselin lausuntoja. Kummolan mukaan Fasel kertoi hänelle henkilökohtaisesti menevänsä Minskiin nimenomaan kertomaan kisojen siirtämisestä järjestettäväksi muualla. Faselin lausuntoon venäläismedialle Kummola suhtautuu varauksella.

– Ei siitä (Faselista) tiedä enää kukaan. Lausunto riippuu ihan siitä, mistä maasta uutistoimisto. Se (Fasel) muuttaa lasuntojaan sen mukaan. Ei tässä pysy kukaan kärryillä.

Kisojen järjestämisestä Valko-Venäjällä Kummola on selkeä näkemys.


– En tänä päivänä usko, että pelataan Valko-Venäjällä.

Kummola arvioi, että IIHF:n hallituksessa enemmistö jäsenistä vastustaa kisojen pelaamista Valko-Venäjällä.

– Mutta tilanne on aika epäselvä tällä hetkellä.

Kevään MM-kisat myönnettiin alkujaan Valko-Venäjälle ja Latvialle, joiden on ollut tarkoitus jakaa turnaus. Valko-Venäjän epävakaan tilanteen vuoksi turnauksen siirtämistä pois maasta on alettu vaatia yhä äänekkäämmin.

Fasel on pitänyt kiinni turnauksen järjestämisestä Valko-Venäjällä, mutta viimeisten tietojen mukaan hänkin oli taipumassa siirtämisen kannalle. 

Minkälaisen kuvan tällainen soutaminen ja huopaaminen antaa Kansainvälisen jääkiekkoliiton toiminnasta?

– Ei se ainakaan hyvää kuvaa anna. Olisi voinut viimeisenä vuotena olla vähän ryhdikkäämpikin. Katsotaan nyt vielä joku aika.

Kummolan ja Faselin on määrä jättää IIHF:n johtotehtävän ensi syksynä.

IIHF:n hallitus kokoontuu Kummolan mukaan seuraavan kerran tammikuun loppupuolella. Silloin pitää päätöksen syntyä.

– Ei sitä sen jälkeen voi venyttää.

Lue myös:

    Uusimmat