Nyt puhuu RKP:n johto: Wille Rydmanin kielenkäyttö ollut karmeaa – "Olisin odottanut, että hän olisi pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi"

Onko Wille Rydman rasisti, pääministeri Orpo? 0:58
Onko Wille Rydman rasisti, pääministeri Petteri Orpo?

Tilanne oli jo aikaisemmin äärimmäisen vakava, eikä eilinen Rydman-uutisointi sitä paranna, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson MTV Uutisille.

Hallituspuolue RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson katsoo, että Wille Rydmanin kielenkäyttö on ollut eilen tulleen jutun perusteella vuonna 2016 karmeaa, rasistista ja todella epäasiallista.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen nykyisen elinkeinoministerin Wille Rydmanin käyttäneen vuonna 2016 rasistista kieltä yksityisissä viesteissään silloisen naisystävänsä kanssa.

Rydman ei ole kommentoinut viestejä. Hän on kirjoittanut pitävänsä HS:n juttua journalistisena pohjanoteerauksena.

Otto Andersson ei ole asiasta tyytyväinen.

– Olisin itse odottanut, että hän selkeäsanaisesti ja yksiselitteisesti olisi irtisanoutunut näistä aikaisemmista kirjoituksistaan ja myös pyytänyt niitä anteeksi, Andersson sanoo.

– RKP:n eduskuntaryhmä tulee arvioimaan tätä ja koko hallitustilannetta perusteellisesti ja keskustelemaan tässä elokuun aikana.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen Rydmanin yksityisiä viestejä, joita hän oli lähettänyt vuonna 2016 silloiselle naisystävälleen Amanda Blickille. Pari erosi riitaisasti noin vuoden seurustelun jälkeen.

Viestejä lähettäessään Rydman oli kokoomuksen kansanedustaja. Viesteissä hän muun muassa vertaa oletettavasti humoristisessa tarkoituksessa kielokasvien "leviävän ja lisääntyvän kuin somali" ja kutsuu sovinistisesti toimivia Lähi-idästä kotoisin olevia henkilöitä "käsittämättömiksi apinoiksi".

"Meillä poliitikoilla on äärimmäisen suuri vastuu"

RKP totesi jo aiemmin valtiovarainministeri Riikka Purraa ympäröineen rasismikohun yhteydessä, että sen eduskuntaryhmä on erittäin huolissaan hallituksen toimintakyvystä.

Anderssonin mukaan tilanne oli jo valmiiksi äärimmäisen vakava, eikä Rydmania koskeva uusi uutisointi paranna sitä lainkaan.

Rydman twiittasi tänään olevansa sitoutunut kaikkeen hallituksen yhteisesti sopimaan, kuten tulevaan tiedonantoon, jossa hallitus kertoo syrjimättömyyden edistämisestä.

Pääministeri Orpo ilmaisi MTV Uutisten haastattelussa, että tämän ulostulon myötä Rydmanilla on kokoomuksen luottamusta.

Anderssonin mukaan twiitti ei täyttänyt hänen odotuksiaan Rydmanilta tarvittavasta anteeksipyynnöstä.

– Meillä poliitikoilla on äärimmäisen suuri vastuu siitä, miten ilmaisemme itseämme ja miten puhumme vähemmistöistä tai maahanmuuttajista, Andersson sanoo.

Pääministerin mukaan minkäänlaista rasismia hallitustyöskentelyssä ei suvaita. Riittääkö RKP:lle, ettei rasismia suvaita hallituksen varsinaisessa työskentelyssä, vai onko myös ministerin ajatusmaailmalla merkitystä?

– Sillä on tosi suuri merkitys. Se ehkä näissä viesteissä juuri on se, mitä tuli esille. Vaikka ne ovat yksityisviestintää, niistä valitettavasti tulee selkeästi ilmi, minkälaisia ajatuksia ministeri Rydmanilla on ollut. Tämä on tietenkin sellainen asia, josta tulemme vakavasti keskustelemaan RKP:n eduskuntaryhmän parissa.

Onko mahdollista, että RKP päättäisi hallitusyhteistyön kaiken julki tulleen seurauksena?

– Minulla ei ole tapana mennä asioiden edelle. Käymme läpi tätä tilannetta. Pääministeri on aikaisemmin pyytänyt työrauhaa seuraaviksi viikoiksi. Olemme jo aikaisemmin halunneet sitä kunnioittaa. Tulemme käymään elokuussa hyvin perusteellisen ja vakavan keskustelun tästä tilanteesta.

 

Lue myös:

    Uusimmat